Tässä on nyt ollut pikkuinen tauko blogin kirjoittamisessa. Se on johtunut kirjoittajatiimimme kiireistä ja muista sitoumuksista ja toisaalta siitä, että Johannan elämä on viime kuukausina ollut niin värikästä ja vauhdikasta että se on vetänyt jopa meidät sanattomaksi. Koko blogihan perustettiin alunperin paljastelemaan Johannan lipsauttamia pikkuisia valkoisia valheita, mutta kuten kaikki neitokaisen elämää vähänkin seuranneet ovat huomanneet, valheita ei kertakaikkiaan ole alkuvuodesta esiintynyt. Kaikki mitä on julkaistu ja/tai lausuttu, on ollut sellaista tuubaa, ettei sitä kertakaikkiaan ole voinut kutsua edes valheeksi.
Nyt, viimeisimmissä Seiskan blogikirjoituksissa, Johanna lähestyy kuitenkin onneksi jälleen hieman sitä vanhaa Johannaa, jonka elämä on ainakin joskus ollut uskomattoman ihanaa ja kadehtittavaa. Tällä kertaa muistellaan matkoja, joita tehtiin aikoinaan Julian kanssa. Näillä matkoilla Juliakin oli onnensa kukkuloilla koska parhaimmat bongaukset, joita parivaljakko on koskaan miesrintamalla tehneet, ovat tapahtuneet aina ulkomailla. Tässä yhteydessä ei jostain kumman syystä Artoa mainita ollenkaan. Huippubongaukista hieman tarkemmin seuraavassa.
Täytynee kuitenkin ensin tähän alkuun selventää myöhemmin mainittavia taloudellisia suuruusmittoja. Tulevassa tekstissä Johanna kertoo sisarusten tavanneen useita multibiljonäärejä, mutta koska hän puhuu sujuvaa amerikanenglantia, lienee turvallista olettaa, että tässä yhteydessä biljoona ei suinkaan tarkoita miljoonaa miljoonaa, kymmenen potensiin kaksitoista (1.000.000.000.000) vaan amerikanenglannissa yleisesti biljoonasta käytössä olevaa miljardia, kymmenen potenssiin yhdeksän.
Ja nyt kun perusasiat ovat selvillä, voinemme sukeltaa sisarusten elämään silloin kun kaikki, mukaan lukien miesasiat, olivat mallillaan. Idean muisteluun Johanna sai saatuaan eilen (?) parituntisen puhelun ja kukkalähetyksen Julian vanhalta poikaystävältä, multibiljonääri Davidiltä. Sitä, miten David oli onnistunut onkimaan Johannan pre-paidliitymän numeron ja kuinka kukkalähetys sattui saapumaan samaan aikaan, ei tarina kerro. Kuten ei myöskään sitä, että mihin osoitteeseen kukkaset tulivat. Mutta tietysti jos mies on multibiljonääri, hänellä on keinot käytössään joista normaali-ihminen ei kykene uneksimaankaan. No, David kykeni puhelussaan kuitenkin näyttämään tunteensa paljon syvemmin kuin suomalaiset ikinä. Tässä yhteydessä onkin sitten hyvä mainita eräs lappalainen, jota Juliakaan ei olisi ottanut vaikka olisi saanut miljoonan.
Ennenkuin pääsemme nauttimaan Julian, Johannan ja Davidin yhteisistä, uskomattoman upeista matkoista, on pakko päivittää Julian mieshistoria; ensin oli yksi Mika, joka ei tietenkään ollut Johannan Mika. Sitten oli amerikkalainen Shawn, josta hieman lisää myöhemmin. Ja sitten oli suomalainen Markus, jonka kanssa Julia asui mm. Jollaksessa. Ja kuten arvata saattaa, kaikki nämä miehet olivat komeita, tasokkaita ja varakkaita, elleivät jopa rikkaita. Siis myös Markus, joka rikkaudestaan huolimatta oli niin helvetin pihi, että asusteli mielummin Jollaksessa koko Tukaisten suvun kanssa kuin olisi tarjonnut mielitietylleen vaikkapa hulppean keskusta-asunnon uima-altaineen. Lopuksi kaikki nämä komeat ja varakkaat miehet muuttuivat tietysti paskiaisiksi, jotka vain satuttivat ja haavoittivat Juliaa. Varkaita ei heistä tietojemme mukaan koskaan kuitenkaan tullut, varkausominaisuudet liitetään exiin vasta siskojen myöhemmässä mieshistoriassa. Varkausominaisuutta tukee myös kohteen oletettu homoseksuaalisuus.
Mutta nyt siis reissuun Davidin kanssa. Tämä multibiljonääri kustansi Julian ja Johannan Malediiveille. Sitä miksi Johanna änkesi reisuun mukaan, jos David kerran oli lätkässä Juliaan, ei tarina kerro, ei varsinkaan kun Johannalla meni koko matka reisille hänen itkiessään hysteerisesti hänen ensirakkauttaan Mikaa.Tarina ei kerro myöskään sitä, että mistä helvetistä tämä David ylensä edes bongasi siskokset ja miksi ihmeessä nämä piti roudata Malediiveille. Anyways, tilanne oli siis se, että Julia ja David kuhertelivat paratiisisaarella keskenään Johannan kulkiessa kolmantena pyöränä nenäliina kourassaan vollottaen perässä. Malediivinien reissu aiheutti sen, että Julia pisti bänks edellämainitun Shawnin kanssa, koska tämä oli vaan turvaton bilettäjä. David sen sijaan tarjosi turvallista, pitkäkestoista ihmissuhdetta.
Esimerkki tästä Davidin tarjoamasta turvallisuudesta on mm. se, että hän otti tyttäret asumaan luokseen Dubaihin. Kämpässä asui jo valmiiksi kaksi hollantilaista multibiljonääriä, eli tyttäret olivat siis löytäneet tiensä Malediiveilta suoraan Dubaihin mulitibiljonäärien kimppakämppään! Olemme monesti kyseenalaistaneet Johannan jutut, mutta nyt täytyy kyllä yhtyä täysillä siihen, että moiseen ei tavallinen, harmaa Siwan kassa kykene. Ei totisesti!
Elämä soljui Dubaissa omaa, rauhallista, multibiljonääristä rataansa. Takataskussa oli niin saaria, yksityislentokone ja Rolls Roycen autokuskeja. Jos vaikkapa ruuan kanssa tuli valinnanvaikeuksia, ongelma ratkaistiin sillä, että tilattiin koko hotellin menu. Siis hotellin menu, vaikka asuttiin Davidin ja muiden biljonäärien kämpässä? Oli se varmasti ihanaa, joten eipä siis ihme, että Johanna toteaa elämänsä lähteneen alamäkeen heti hänen saavuttuaan takaisin Suomeen. Hotellin menu Davidin mulibiljonäärikämppään kannettuna muuttui etelä-helsinkiläisen pizzerian kebabranskalaisiin, jotka nekin pitää maksaa tilaamattomalla laulu- ja tanssiesityksellä kun kukaan ravintola-asiakas ei laskua suostu kuittamaan eikä Visa Electronissa ole enää saldoa. Ja se saatanan ryppyinen viimeinen viisikymppinenkin on meikkilaukun poimuissa niin liiskaantuneena ettei sitä saa irti.
Ennenkuin jatkamme matkaamme, on syytä tarkastella hieman keiden kanssa siskokset mahdollisesti Dubaissa pörräsivät. Bisnessivusto Blomberg on listannut kaksisataa maailman rikkainta ihmistä, ja tuolle listalle pääsee juuri ja juuri, jos sattuu omistamaan muutaman biljoonan. Olettaen siis, että biljoona tarkoittaa miljardia. Tutkivaa journalismia tehden pikainen silmäys listalle osoittaa, että edellä manittu "multibiljonääri David" saattaisi olla sijalta seitsemän löytyvä jenkki David Koch, jonka omaisuus on vaatimattomat 45,2 miljardia. Koch sopii Johannan tarinaan sikälikin, että Davidin isä oli hollantilainen (!) maahanmuuttaja, joten Dubain kimppakämpässä maleksivat hollantilaiset selittynevät sukujuurilla. Varsinkin kun David senior, siis tämä listalla esiintyvä herra, on mennyt nimeämään poikansa myös Davidiksi. Näin ollen lienee turvallista olettaa, että Julia ja Johanna bailasivat reisullaan David Koch juniorin ja tämän hollantilaisten kavereiden kanssa. Vautsi!
No niin, nyt kun olemme selvittäneet bailauskumppaneiden henkilöllisyyden, jatketaan matkaa. Kuitenkin ennenkuin siirrymme mihinkään, täytyy todeta, että toinen näistä hollantilaista meni ja osti Dubaista käsin huvikseen Miami Star Islandilta 50 miljoonan mökin itselleen. Miten tämä liittyy mihinkään, tai edes Johannan tarinaan..... ei harmaita aavistustakaan. Kunhan nyt vaan tuli mainittua....
Johannalla sen sijaan koko parin kuukauden Dubain reissu meni kokonaan vituiksi siksi, kun hän vollotti Suomeen jäänyttä Mikaa. Se, että ero Mikasta tuli siksi, että Johanna oli erehtynyt ns. oraaliseksisuhteeseen erään juutalaisen kanssa, ei vaikutta asiaan millään tavoin. Ja ihan pikkaisen epäilemme, että ns. seksuaalista kanssakäymistä harrastettiin myös näiden biljonäärien kanssa, vaikkei sitä erikseen mainitakaan. Mika on Johannan suurin rakkaus edelleen, vaikka olikin niin pikkumainen, että antoi kenkää moisen pikkujutun takia. Syvään suruun Dubaissa ei auttaneet jahdit, ei pullotolkulla kitatut shampanjat, ei hotellin (siis VIIDEN tähden hotellin, luonnollisesti) puutarhassa saadut korut eikä uinnit kapalomehu tuplavodkassa. Kyyneleitä riitti vaikka David heitteli hotellihuoneessa sushiateriallakin kärrynpyöriä ja spagaateja. Johanna oli rikki, niin rikki.....
Ihan lopuksi otetaan esille vielä syyt siskosten alkoholismiin. Se, että Dubaissa vedettiin kaksinkäsin shampanjaa ja tulpavodkakarpalomehua kaksi kuukautta, ei ole syy siihen, että molemmat sisarukset alkoholisoituvat pahasti. Jopa niin pahasti, että tätä kirjoittaessa toinen on jo kuollutkin siihen. Syy alkoholismiin löytyy ammatinvalinnasta, sillä useat showtanssijat ovat Johannan mukaan ainakin osittain alkoholisoituneita. Kiitokset alkoholismista voidaan osoittaa siis Laajasalon Yhteiskoulun opolle. Sitäpaitsi siskokset joivat jo ennen Dubain matkaa. Valitettavasti emme edelleenkään osaa selittää sitä yhteyttä mikä showtanssilla, showtanssijoilla ja Tukiaisten sisaruksilla keskenään. Emmekä sitä, miten se, että useat showtanssijat ovat ainakin osittain alkoholisteja, liittyy siihen, että Julia kuoli alkoholin aiheuttamiin sairauksiin tai sitä, että vanhempi sisar on sekä henkisesti että fyysisesti rappiolla.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
lauantai 15. helmikuuta 2014
Palautetta palautteeseen
Kuten joku jossain on varmasti huomannut, emme useastikaan kommentoi saamamme palautetta. Tämä johtuu monestakin eri seikasta, pääosin emme joko osaa, uskalla, muista, viitsi tai jotain., mutta nyt kun kaikki kolme lukijamme ovat vaivautuneet palauttelemoimaan, katsomme aiheelliseksi vastata.
Aivan alkuun haluamme pyytää anteeksi herra/rouva Anonyymiltä, joka lähestyi meitä kysymyksellään, että oletammeko, olisiko Johanna tunnetuna päihdeongelmaisena osannut/jaksanut hoitaa Julian sairauksia. Pyydämme anteeksi epäselvää ulkosantiamme, sillä tavoitteemamme edellisessä kirjoituksessa ei ollut suinkaan vaatia tai edes olettaa, että Johanna olisi jumalvoimillaan, Railin tai edes ulkomaalaisen miljönääri avulla parantanut Julian. Sen sijaan yritimme kiinnittää huomion siihen häpeämättömään rahastukseen, jota yhteinen konsulenttiystävämme kuolleen sisaren kalmon ympärillä tanssien harrastaa. Ja siihen, kuinka suuren surun varjolla, suuren menetykseksensä avulla, tuotemerkki -Tukiainen koittaa omaa brändiään markkinoida. Johannaltahan löytyy kuitenkin ylioppilaskirjoituksissa kirjoitettu, lähes viisikymmensivuinen psykologinen tutkielma, jota tietojemme mukaan yhä edelleen käytetään maliiesimerkkinä ei pelkästään Laajasalon, vaan koko itäisen Helsingin Lukioissa reaalikoevastauksena. Ja josta Johanna edelleen vastaanottaisi rehtorien posket valuen soittamia kitospuheluita, jos rehtorit eivät olisi tippuneet pre-paid -numeroiden vaihtovauhdista jo noin 15 vuotta sitten. Luulisi tuolla kokemuksella hieman empatiaa löytyvän. Kaikenlisäksi Julian parantamiseen olisi voinut käyttää mm. Udin hepreakielisiä rukouksia tai puhelimitse saatuja, tuntien mittaisia ohjeita Urban the Lukkomieheltä. Lappalaisen hampaattoman shaamaanin loitsuilla ei sen sijaan olisi tehnyt mitään, sillä saamelaisethan ovat kaikki rikollisia naistenhakkaajia, jotka demoonisesti nauraen korkeintaan haakaavat itseään viinilaseilla päähän.
Joten nöyrin anteeksipyyntömme siis herra/rouva Anonyymiltä, yritämme tulevaisuudessa terävöittää kirjoituksiamme siten, että laajahko Anonyymien -sukukin pääsisi perille lopullisesta tavoitteestamme.
Sitten toiseen palautteeseen, jota luimme lähinnä posket kyyneleihin jäätyen Angelin erämaassa. Emme ole, lähinnä heikohkosta elämänkokemuksestamme johtuen, tottuneet positiivisuuteen muualla kuin sukupuolitesteissä ja puhallusratsioissa, joten emme oikein osaa niitä käsitellä. Nöyrästi kiitämme ensinnäkin siitä, että possessiivisuffelimme käyttö sai kiitosta. Haluamme julkituoda myös sen, että olemme panostaneen illatiivin, ablatiivin, abessiivin, transalatiivin sekä adessivin virheettömään käyttöön. Kirjoitimme kaikista niistä ylioppilaskirjoituksissa laudaturin, jonka kateellinen ylioppilaslautakunta myöhemmin siiten laski abrobaatturiin. Saimme kuitenkin useita puheluita myöhemmin prepaid -liittymäämme ulkomaalaisilta miljonääreiltä, joiden kanssa keskusteluimme tuntikausia juuri näiden sijamuotojen käytöstä.
Palautteen antaja, Fretti, kysyi onko näitä tekstejämme luettavissa myös jossain muussa blogissa kuin tässä. Vastaus on että kyllähän näitä valitettavasti netistä löytyy, juuri tällä hetkellä kirjoitamme viittä erillistä blogia, jotka tosin kaikki muut ovat vieläkin kuivempia kuin tämä. Yksi blogeistamme käsittelee jopa puhtaasti vain ja ainoastaan omaa, henkilökohtaista elämäämme, joten tämä aiihe kertonee kaiken siitä, ettei siihen ainakaan kannata sekaantua. Haluamme muuten tässä yhteydessä katkaista siivet siltä huhulta, että suuresti kunnioittamamme Joe Pasko ja ryhmämme olisi sama henkilö. Ei ole. Me olemme kumpikin tahoillamme kirjoittajia, joita yhdistää sama mielenkiinnon kohde. Joe on kollegamme, suuri opastajamme, innoittajamme ja idolimme.
Mitä tunnetun sairauden, diapeteksen kirjoitusasuun, on totta, että se on aikoinaan tunnettu nimellä diabetes. Saamiemme tietojen mukaan Suomalaisten Sairauksien Kansallinen Nimilautakunta (SSKN) on kuitenkin toistaiseksi vielä salaisessa kokouksessaan päättänyt muutta sairauden nimen helpommaksi ja poistaa siitä vierasveräisen b -kirjaimen. Joten tulevaisuudessa sairautta kutsutaan siis suomalaiskansallisesti dipetekseski, joka jakaantuu vielä kahtia, numero ykköseen ja kakkoseen.
Tässä siis poikkeuksellisesti palaute palautteeseen. Lainataksemme Johannaa tähän loppun, "kohta jatkuu...." Sillä välin hukumme suuren fanimme, erään 4 -vuotiaan lapsen meille jakamiin lahjoihin ja tekstiviesteihin. Kuulimme jopa, että kun painoimme tuota "julkaise" -nappia ja poistuimme linjoilta, tämä lapsi olisi itkenyt tuntikausia ikävästä. Tämä antaa meille voimia, varsinkin kun kaulassamme ollut risti valui rintojamme kohden vaikka olimme vain syömässä ja ketju sekä lukko olivat ehjiä. Ihmettelemme myös suihkuhuoneen lattialla vellovaa kuukautisverta, josta on selkeästi havaittavissa askeleet, jotka menevät sinne sun tänne. Kukaan Suomen papeistakaan ei enää vastaa puheluihimme, joka mielestämme on verinen (hah, olipa sopiva adjektiivi!) vääryys. Mutta kaikesta näistä, ja paljosta muusta, lisää siis tulevaisuudessa.
Aivan alkuun haluamme pyytää anteeksi herra/rouva Anonyymiltä, joka lähestyi meitä kysymyksellään, että oletammeko, olisiko Johanna tunnetuna päihdeongelmaisena osannut/jaksanut hoitaa Julian sairauksia. Pyydämme anteeksi epäselvää ulkosantiamme, sillä tavoitteemamme edellisessä kirjoituksessa ei ollut suinkaan vaatia tai edes olettaa, että Johanna olisi jumalvoimillaan, Railin tai edes ulkomaalaisen miljönääri avulla parantanut Julian. Sen sijaan yritimme kiinnittää huomion siihen häpeämättömään rahastukseen, jota yhteinen konsulenttiystävämme kuolleen sisaren kalmon ympärillä tanssien harrastaa. Ja siihen, kuinka suuren surun varjolla, suuren menetykseksensä avulla, tuotemerkki -Tukiainen koittaa omaa brändiään markkinoida. Johannaltahan löytyy kuitenkin ylioppilaskirjoituksissa kirjoitettu, lähes viisikymmensivuinen psykologinen tutkielma, jota tietojemme mukaan yhä edelleen käytetään maliiesimerkkinä ei pelkästään Laajasalon, vaan koko itäisen Helsingin Lukioissa reaalikoevastauksena. Ja josta Johanna edelleen vastaanottaisi rehtorien posket valuen soittamia kitospuheluita, jos rehtorit eivät olisi tippuneet pre-paid -numeroiden vaihtovauhdista jo noin 15 vuotta sitten. Luulisi tuolla kokemuksella hieman empatiaa löytyvän. Kaikenlisäksi Julian parantamiseen olisi voinut käyttää mm. Udin hepreakielisiä rukouksia tai puhelimitse saatuja, tuntien mittaisia ohjeita Urban the Lukkomieheltä. Lappalaisen hampaattoman shaamaanin loitsuilla ei sen sijaan olisi tehnyt mitään, sillä saamelaisethan ovat kaikki rikollisia naistenhakkaajia, jotka demoonisesti nauraen korkeintaan haakaavat itseään viinilaseilla päähän.
Joten nöyrin anteeksipyyntömme siis herra/rouva Anonyymiltä, yritämme tulevaisuudessa terävöittää kirjoituksiamme siten, että laajahko Anonyymien -sukukin pääsisi perille lopullisesta tavoitteestamme.
Sitten toiseen palautteeseen, jota luimme lähinnä posket kyyneleihin jäätyen Angelin erämaassa. Emme ole, lähinnä heikohkosta elämänkokemuksestamme johtuen, tottuneet positiivisuuteen muualla kuin sukupuolitesteissä ja puhallusratsioissa, joten emme oikein osaa niitä käsitellä. Nöyrästi kiitämme ensinnäkin siitä, että possessiivisuffelimme käyttö sai kiitosta. Haluamme julkituoda myös sen, että olemme panostaneen illatiivin, ablatiivin, abessiivin, transalatiivin sekä adessivin virheettömään käyttöön. Kirjoitimme kaikista niistä ylioppilaskirjoituksissa laudaturin, jonka kateellinen ylioppilaslautakunta myöhemmin siiten laski abrobaatturiin. Saimme kuitenkin useita puheluita myöhemmin prepaid -liittymäämme ulkomaalaisilta miljonääreiltä, joiden kanssa keskusteluimme tuntikausia juuri näiden sijamuotojen käytöstä.
Palautteen antaja, Fretti, kysyi onko näitä tekstejämme luettavissa myös jossain muussa blogissa kuin tässä. Vastaus on että kyllähän näitä valitettavasti netistä löytyy, juuri tällä hetkellä kirjoitamme viittä erillistä blogia, jotka tosin kaikki muut ovat vieläkin kuivempia kuin tämä. Yksi blogeistamme käsittelee jopa puhtaasti vain ja ainoastaan omaa, henkilökohtaista elämäämme, joten tämä aiihe kertonee kaiken siitä, ettei siihen ainakaan kannata sekaantua. Haluamme muuten tässä yhteydessä katkaista siivet siltä huhulta, että suuresti kunnioittamamme Joe Pasko ja ryhmämme olisi sama henkilö. Ei ole. Me olemme kumpikin tahoillamme kirjoittajia, joita yhdistää sama mielenkiinnon kohde. Joe on kollegamme, suuri opastajamme, innoittajamme ja idolimme.
Mitä tunnetun sairauden, diapeteksen kirjoitusasuun, on totta, että se on aikoinaan tunnettu nimellä diabetes. Saamiemme tietojen mukaan Suomalaisten Sairauksien Kansallinen Nimilautakunta (SSKN) on kuitenkin toistaiseksi vielä salaisessa kokouksessaan päättänyt muutta sairauden nimen helpommaksi ja poistaa siitä vierasveräisen b -kirjaimen. Joten tulevaisuudessa sairautta kutsutaan siis suomalaiskansallisesti dipetekseski, joka jakaantuu vielä kahtia, numero ykköseen ja kakkoseen.
Tässä siis poikkeuksellisesti palaute palautteeseen. Lainataksemme Johannaa tähän loppun, "kohta jatkuu...." Sillä välin hukumme suuren fanimme, erään 4 -vuotiaan lapsen meille jakamiin lahjoihin ja tekstiviesteihin. Kuulimme jopa, että kun painoimme tuota "julkaise" -nappia ja poistuimme linjoilta, tämä lapsi olisi itkenyt tuntikausia ikävästä. Tämä antaa meille voimia, varsinkin kun kaulassamme ollut risti valui rintojamme kohden vaikka olimme vain syömässä ja ketju sekä lukko olivat ehjiä. Ihmettelemme myös suihkuhuoneen lattialla vellovaa kuukautisverta, josta on selkeästi havaittavissa askeleet, jotka menevät sinne sun tänne. Kukaan Suomen papeistakaan ei enää vastaa puheluihimme, joka mielestämme on verinen (hah, olipa sopiva adjektiivi!) vääryys. Mutta kaikesta näistä, ja paljosta muusta, lisää siis tulevaisuudessa.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Toinen maailma
"Ettekö kestä sitä, että on olemassa myös toinen maailma kuin tämä jossa elämme nyt....??????" Johanna Tukiainen, Seiskan blogin kommenttiosuus 14.02.2014.
No kestetään kestetään. Itse asiassa ihan hyvin kestetäänkin. Pikkaisen kun miettii, niin olet Johanna ihan oikeassa tuossa(kin). Nopeasti ajateltuna tulee helposti mieleen ainakin kaksi eri maailmaa, joissa toisessa ME elämme, toisessa taas emme. Otetaan esimerkki.
Toinen maailma: "En voi käsittää mistä ihmeestä monien ihmisten suuri viha kumpuaa (ei onneksi sitä ole kaikilla, Suomesta löytyy paljon fanejani ja todellisia ystäviä jotka puolustavat ja auttavat!) Olen huomannut monien ihmisten suhtautumisesta, että he ovat tahalleen luoneet tietynlaisen käsityksen minusta tuntemattaankin, heillä on niin voimakas ennakkoluulo, että sitä ei muuta vaikka minuun tutustuisikin henkilökohtaisesti. Kaiken tämän surun ja vastoinkäymisten keskellä on törkeää edes yrittää väittää, että minulla olisi ollut jotain osuutta Julian kuolemaan. Enkä todellakaan myynyt mitään hautajaisia minnekään, olimme nimenomaan päättäneet että ne ovat henkilökohtainen ja privaatti tilaisuus," Johanna Tukiainen, Seiskan blogi 30.01.2014
Ja sitten se toinen: Johanna, ei sinua kukaan vihaa oikeassa elämässä. Sinua korkeintaan säälitään. "Tietynaisen käsityksen" ihmiset ovat luoneet sinusta mm. isäsi kertomuksista, omista kirjoituksistasi, oman käyttäytymisen takia, oikeuden päätöksistä, silminnäkijähavannoista keikoltasi/asemilta/ravintoloista/kaduilta, videoklipeistä, joita You Tube on väärällään jne. Ihan vain muutama mainitaksemme. Tämä oikea maailma EI muutu toiseksi, vaikka et muuta kirjoittaisikaan blogiisi, kuin sen, kuinka väärinkäsitetty julkisuuskuvan media on sinusta luonut. Varsinkaan kun mikään muu media ei sinusta enää kirjoita kuin Seiska, johon olet kaiken lisäksi ainakin vielä toistaiseksi työsuhteessa.
Siinä oikeassa maailmassa se olit juuri sinä, jolla oli paljonkin tekemistä Julian kuoleman kanssa. Se olit juuri sinä, joka juuri ennen kuolemaa annoit Julialle kourallisen tabuja, se olit sinä, joka et viiteen vuorokauteen ollut kiinnostunut Juliasta, joka makasi erittäin huonossa kunnossa/kuolleena kotonaan. Se olit juuri sinä, jolle tuolloin oli paljon tärkeämpää bilettää tiistaihin asti, kunnes äitisi vihdoin ja viimein sai sinut puhelimitse kiinni. Se olit juuri sinä, jolle ensimmäisenä kuolinviestin kuutuasi tuli mieleen soittaa Seiskan toimittajalle ja rahastaa tälläkin asialla. Se olit juuri sinä, joka myöhästyit tuosta "henkilökohtaisesta ja privaatista" tilaisuudesta, se olit juuri sinä, jonka suremiskuva jouduttiin lavastamaan Julian haudalle, koska kukaan perheestäsi ei halunnut kanssasi samaan kuvaan.
Johanna, se olet juuri sinä, josta tähän asti olemme kirjoittaneet sydämellisen lämpimästi, hieman niinkuin pikkaisen jälkeenjääneestä sisaresta, huumorin ja sarkasmin kautta asioita lähestyen. Mutta tuo häpeämätön oman siskon kuolemalla ratsastaminen oman itsensä kohottamiseksi ja ihan vain meikkipussin täyttämiseksi, ei ansaitse pilkettä silmäkulmassa, se ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, emmekä ole aivan varmoja edes siitä, että ansaitseeko se blogikirjoitustakaan. Sen sijaan se ansaitsee syvän halveksunnan, se ansaitsee tulla aukikirjoitetuksi, ei sen takia, että sinä siitä mitään oppisit, nöyrtyisit ja kenties jopa oppisit jotain. Se ansaitsee tulla kirjoitetuksi, vaikkapa ihan vain Julian kunniaksi.
Julia oli sairas. Monellakin tapaa. Hänellä oli diapetes, jota hän ei kyennyt hoitamaan. Lisäksi hän oli alkoholisti ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Tämä on totuus, joka sinunkin, Johanna, pitäisi tunnustaa. Sen sijaan, että olisit tukenut siskoasi hänen ponnisteluissaan sairauksiensa hoitamisessa, pyrkinyt auttamaan häntä jos/kun huomasit, ettei Julia siihen itse kykene, sinä avasit alkoholisitille uusia ovia, joiden avulla hänen sairautensa paheni. Ja siinä samalla tulit vieneeksi mahdollisuuden hoitaa diapetestä. Jos et suoranaisesti siskoasi tappanut, mahdollistit omilla toimillasi hänen kuoleman. Ja sen kanssa sinä joudut elämään lopun elämääsi. Joka on sinulle aivan oikein.
Et tule saamaan sääliä surevilla Julian -muisto- tai viimeiset-sanat-kirjoituksillasi, nostat niillä vain ja ainostaan lisäinhoa. Odotat innolla paratiisia, jossa voit käyskennellä hohtavalla hiekalla Julian kanssa käsikkäin. Todennäköisesti, jos paratiisissa on mahdollisista hyötyä jotenkin vaikkapa ihmisen siirtämisestä helvettiin, siirtäisit siskosi sinne ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Jotta saisit itsellesi jotain hyvää.
Palaamme, jos palaamme, vielä joskus, normaalilla blogikirjoituksilla takaisin. Siiihen asti esitämme vain syvän, mahdollisimman syvän, halveksuntamme sinua kohtaan.
No kestetään kestetään. Itse asiassa ihan hyvin kestetäänkin. Pikkaisen kun miettii, niin olet Johanna ihan oikeassa tuossa(kin). Nopeasti ajateltuna tulee helposti mieleen ainakin kaksi eri maailmaa, joissa toisessa ME elämme, toisessa taas emme. Otetaan esimerkki.
Toinen maailma: "En voi käsittää mistä ihmeestä monien ihmisten suuri viha kumpuaa (ei onneksi sitä ole kaikilla, Suomesta löytyy paljon fanejani ja todellisia ystäviä jotka puolustavat ja auttavat!) Olen huomannut monien ihmisten suhtautumisesta, että he ovat tahalleen luoneet tietynlaisen käsityksen minusta tuntemattaankin, heillä on niin voimakas ennakkoluulo, että sitä ei muuta vaikka minuun tutustuisikin henkilökohtaisesti. Kaiken tämän surun ja vastoinkäymisten keskellä on törkeää edes yrittää väittää, että minulla olisi ollut jotain osuutta Julian kuolemaan. Enkä todellakaan myynyt mitään hautajaisia minnekään, olimme nimenomaan päättäneet että ne ovat henkilökohtainen ja privaatti tilaisuus," Johanna Tukiainen, Seiskan blogi 30.01.2014
Ja sitten se toinen: Johanna, ei sinua kukaan vihaa oikeassa elämässä. Sinua korkeintaan säälitään. "Tietynaisen käsityksen" ihmiset ovat luoneet sinusta mm. isäsi kertomuksista, omista kirjoituksistasi, oman käyttäytymisen takia, oikeuden päätöksistä, silminnäkijähavannoista keikoltasi/asemilta/ravintoloista/kaduilta, videoklipeistä, joita You Tube on väärällään jne. Ihan vain muutama mainitaksemme. Tämä oikea maailma EI muutu toiseksi, vaikka et muuta kirjoittaisikaan blogiisi, kuin sen, kuinka väärinkäsitetty julkisuuskuvan media on sinusta luonut. Varsinkaan kun mikään muu media ei sinusta enää kirjoita kuin Seiska, johon olet kaiken lisäksi ainakin vielä toistaiseksi työsuhteessa.
Siinä oikeassa maailmassa se olit juuri sinä, jolla oli paljonkin tekemistä Julian kuoleman kanssa. Se olit juuri sinä, joka juuri ennen kuolemaa annoit Julialle kourallisen tabuja, se olit sinä, joka et viiteen vuorokauteen ollut kiinnostunut Juliasta, joka makasi erittäin huonossa kunnossa/kuolleena kotonaan. Se olit juuri sinä, jolle tuolloin oli paljon tärkeämpää bilettää tiistaihin asti, kunnes äitisi vihdoin ja viimein sai sinut puhelimitse kiinni. Se olit juuri sinä, jolle ensimmäisenä kuolinviestin kuutuasi tuli mieleen soittaa Seiskan toimittajalle ja rahastaa tälläkin asialla. Se olit juuri sinä, joka myöhästyit tuosta "henkilökohtaisesta ja privaatista" tilaisuudesta, se olit juuri sinä, jonka suremiskuva jouduttiin lavastamaan Julian haudalle, koska kukaan perheestäsi ei halunnut kanssasi samaan kuvaan.
Johanna, se olet juuri sinä, josta tähän asti olemme kirjoittaneet sydämellisen lämpimästi, hieman niinkuin pikkaisen jälkeenjääneestä sisaresta, huumorin ja sarkasmin kautta asioita lähestyen. Mutta tuo häpeämätön oman siskon kuolemalla ratsastaminen oman itsensä kohottamiseksi ja ihan vain meikkipussin täyttämiseksi, ei ansaitse pilkettä silmäkulmassa, se ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, emmekä ole aivan varmoja edes siitä, että ansaitseeko se blogikirjoitustakaan. Sen sijaan se ansaitsee syvän halveksunnan, se ansaitsee tulla aukikirjoitetuksi, ei sen takia, että sinä siitä mitään oppisit, nöyrtyisit ja kenties jopa oppisit jotain. Se ansaitsee tulla kirjoitetuksi, vaikkapa ihan vain Julian kunniaksi.
Julia oli sairas. Monellakin tapaa. Hänellä oli diapetes, jota hän ei kyennyt hoitamaan. Lisäksi hän oli alkoholisti ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Tämä on totuus, joka sinunkin, Johanna, pitäisi tunnustaa. Sen sijaan, että olisit tukenut siskoasi hänen ponnisteluissaan sairauksiensa hoitamisessa, pyrkinyt auttamaan häntä jos/kun huomasit, ettei Julia siihen itse kykene, sinä avasit alkoholisitille uusia ovia, joiden avulla hänen sairautensa paheni. Ja siinä samalla tulit vieneeksi mahdollisuuden hoitaa diapetestä. Jos et suoranaisesti siskoasi tappanut, mahdollistit omilla toimillasi hänen kuoleman. Ja sen kanssa sinä joudut elämään lopun elämääsi. Joka on sinulle aivan oikein.
Et tule saamaan sääliä surevilla Julian -muisto- tai viimeiset-sanat-kirjoituksillasi, nostat niillä vain ja ainostaan lisäinhoa. Odotat innolla paratiisia, jossa voit käyskennellä hohtavalla hiekalla Julian kanssa käsikkäin. Todennäköisesti, jos paratiisissa on mahdollisista hyötyä jotenkin vaikkapa ihmisen siirtämisestä helvettiin, siirtäisit siskosi sinne ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Jotta saisit itsellesi jotain hyvää.
Palaamme, jos palaamme, vielä joskus, normaalilla blogikirjoituksilla takaisin. Siiihen asti esitämme vain syvän, mahdollisimman syvän, halveksuntamme sinua kohtaan.
tiistai 4. helmikuuta 2014
Lähestymisiä
Tässä on viime aikoina saanut seurata Johannalta erilaisia lähestymisiä enemmän kuin lääkäri määrää. Asioita ja ihmisiä on lähestytty jopa niinkin voimallisesti, että osalle niistä on jouduttu hakemaan ihan oikeuslaitokselta kielto. Eli että nyt riittää tuo lähentyminen!
Ex-aviomies A.Länsman ja ex-manageri-paraskaveri-pilleritoimittaja Jarna-Kristiina-Isabella Lahdenvuo-Leskelä-Kervinen-Länsman ovat hakeneet ja saaneet vuoden mittaisen lähestymiskiellon Johannalle. Eli theSuurin ei saa lähestyä tätä väitetttyä kihlaparia milläänlailla. Laki ei kiellä sitä, että pariskunta itse lähestyy Johannaa, joten odotettavissa on mielenkiintoisia vääntöjä siitä, kuka on lähestynyt ja ketä, miten ja milloin. Ja millä mielellä. Ja mitä lähetymisessä on tapahtunut. Ja kuka joi ne viinat.
Tällä välin Johanna on lähestynyt itsekin erilaisia asioita. Kaikki alkoi siitä, kun Johanna lähestyi juoppohulluutta viisi (5) vuorokautta samaan aikaan kun siskonsa Julia (R.I.P.) lähestyi maallisen vaelluksensa päätepistettä Jollaksen merenrantahuvilassa. Tuon viiden vuorokauden juoppoputken aikana Johanna ehti tosin kuulemaan Julian viimeisiä sanoja vähintäänkin yhden kirjan verran, vaikkei mm. vastannut puhelimeen ja ajoi tulevan ruumiin takaisin Jollakseen tämän tultua käväisemään Johannan ryyppyputkibileissä uusien tabujen ja alkoholin toivossa. Onneksi Julia lopulta nukkui kauniisti pois onnellisena siitä, että oli saavuttanut unelmansa ja saanut elää elämää, jota halusikin. Alkoholilla tai pillereillä ei luonnollisesti ollut mitään tekemistä Julian kuoleman kanssa, ei ainakaan Johannan mukaan..
Seuraavaksi Johanna lähestyi Seitsemän Päivää lehteä pyytäen toimittajaa ja kuvaajaa lähestymään Julian hautajaisia. Lehti lähestyi ja julkaisi lavastetut kuvat
taivaalle tuskaansa ulvovasta Johannasta. Tähän liittyy vahvasti myös kiellot siitä, että Johanna olisi myynyt siskonsa hautajaiset Seiskalle, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. Johanna teki vain työtänsä, hänhän on Seiskan palkkalistoilla ja ilmoitti työnanantajalleen poissaolonsa syyn. Joka sitten ilmestyi kutsumatta paikalle. Tätä jos jotain ei siis voi mitenkään kaataa Johannan syyksi! Jännää on tosin se, ettei yksikään muu lehti tai tiedotusväline osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa Julian maahanpanijaisia kohtaan.
Hautajaisten jälkeen jossain välissä Johanna päätti lähestyä raittiutta. Hän hakeutui katkolle, jossa alkoholin ja muiden huumaavien aineiden käyttö on selkeästi rajoitetumpaa kuin "siviilissä". Johanna ei olisi haluttu ja kadehtittu glamourtähti, jollei hän olisi käyttänyt lepoaikaansakin hyväkseen itseään sivistäen. Sairaalasängyssä maaten Johanna ehti paneutua maailmankirjallisuuden klassikoihin, joihin lasketaan tässä tapauksessa mm. Aku Ankka -lehti, useat romaanit sekä tiedejulkaisut, joita tähtemme luki apinamaisella raivolla kankkustärinästään huolimatta. Selvittyään katkosta Johanna lähestyi vanhasta tottumuksestaan sitten useita ravintola-asiakkaita Kallion viihtyisissä keskiolutkuppiloissa, joissa Johanna vietti aikaansa koko maallinen omaisuutensa muovikasseihin tungettuna. Johannahan on julkisesti kertonut viihtyvänsä lounge -tyylisissä paikoissa, joissa soi hillitty kevytjazz. Kalliossa nämä reunaehdot täyttää kevyesti useampikin ravintola, hyvällä tuurilla saattaa löytyä vielä kaverikin, joka tarjoaa glamourtähdelle sen yhden punaviinilasillisen, jonka Johanna on tottunut nauttimaan ennen kauneusunilleen vetäytymistä.
Kun sitten Julian hautajaisshokista on selvitty, edessä on hänen muistolleen omistettu muistokiertue. Kiertue sisältää tätä kirjoittaessa tasan yhden keikan, joka sekin on jo heitetty, mutta uskomme vakaasti, että kunhan ihan kuka tahansa, joka haluaa juuri tällä hetkellä toimia Glamour Dolls -tanssiryhmän managerina ja/tai useat suuret ohjelmatoimistot, jotka jo muutenkin myyvät Johanna Tukainen -showta, saavat vain muistokiertuesuunnitelmat tietoonsa, ongelmia saattaa syntyä vain ja ainoastaan siitä, että mistä löytää kiertuebussi ja -henkilökunta näinkin pikaisella aikataululla koko maata ja mahdollisesti ainakin Miamiseen ylettyvälle kiertuelle. Koskettavasta showsta saatiin pieniä maistiaisia jo viim eviikonlopun ennakkokeikalla, jossa Johanna lähes transsimaisessa surussaan ulvoi ja kyykisteli maailmankuulun ruotsalaissäveltäjän Emmy Richin luoman Julia -muistokappaleen tahdissa. Muutoin show kulki vanhoja askelmerkkejä seuraillen, Johanna esitti playbackina vanhoja, suosittuja hittejään sekä eroottisia tanssiliikkeitä.
Johanna elää siis juuri tällä hetkellä hyvin lähestymiskeskeistä elämää. Sitä ei haittaa edes se, että edellämaintut henkilöt ovat kieltäneet häntä lähestymästä itseään, ns. Huojuvat ovat lähestymisen sijaan korkeintaan irtaantumassa tähdestä, kaikki kotieläimet ovat lähestyneet aivan muita henkilöitä kuin Johannaa, iskä,äiskä ja muut sisarukset ovat lähestyneet korkeintaan toisaan Johannan kustannuksella. Johannalle ei ole siis jäämässä kuin Albertinkadun avaimet, jotka eivä enää sovi ovessa olevaan lukkoon, Kallion loungeista löytyvät satunnaiset tuttavuudet, jotka suostuvat majoittamaan tähden ns. kasva-visa-maksulla yhdeksi-kahdeksi yöksi ja alkoholiparantola, jossa sielläkään ei voi eikä saa ihan loputtomasti maleksia. Onneksi Johannalla on edessään hulppea muistokiertue sekä tulevaisuus USAssa rikkaan miehen vaimona, kolmen lapsen ja kultaisen noutajan kanssa. Tämä ei edellytä muuta kuin sen, että Johanna nousee omille jaloilleen ja huutaa Halleluja!
Ex-aviomies A.Länsman ja ex-manageri-paraskaveri-pilleritoimittaja Jarna-Kristiina-Isabella Lahdenvuo-Leskelä-Kervinen-Länsman ovat hakeneet ja saaneet vuoden mittaisen lähestymiskiellon Johannalle. Eli theSuurin ei saa lähestyä tätä väitetttyä kihlaparia milläänlailla. Laki ei kiellä sitä, että pariskunta itse lähestyy Johannaa, joten odotettavissa on mielenkiintoisia vääntöjä siitä, kuka on lähestynyt ja ketä, miten ja milloin. Ja millä mielellä. Ja mitä lähetymisessä on tapahtunut. Ja kuka joi ne viinat.
Tällä välin Johanna on lähestynyt itsekin erilaisia asioita. Kaikki alkoi siitä, kun Johanna lähestyi juoppohulluutta viisi (5) vuorokautta samaan aikaan kun siskonsa Julia (R.I.P.) lähestyi maallisen vaelluksensa päätepistettä Jollaksen merenrantahuvilassa. Tuon viiden vuorokauden juoppoputken aikana Johanna ehti tosin kuulemaan Julian viimeisiä sanoja vähintäänkin yhden kirjan verran, vaikkei mm. vastannut puhelimeen ja ajoi tulevan ruumiin takaisin Jollakseen tämän tultua käväisemään Johannan ryyppyputkibileissä uusien tabujen ja alkoholin toivossa. Onneksi Julia lopulta nukkui kauniisti pois onnellisena siitä, että oli saavuttanut unelmansa ja saanut elää elämää, jota halusikin. Alkoholilla tai pillereillä ei luonnollisesti ollut mitään tekemistä Julian kuoleman kanssa, ei ainakaan Johannan mukaan..
Seuraavaksi Johanna lähestyi Seitsemän Päivää lehteä pyytäen toimittajaa ja kuvaajaa lähestymään Julian hautajaisia. Lehti lähestyi ja julkaisi lavastetut kuvat
taivaalle tuskaansa ulvovasta Johannasta. Tähän liittyy vahvasti myös kiellot siitä, että Johanna olisi myynyt siskonsa hautajaiset Seiskalle, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. Johanna teki vain työtänsä, hänhän on Seiskan palkkalistoilla ja ilmoitti työnanantajalleen poissaolonsa syyn. Joka sitten ilmestyi kutsumatta paikalle. Tätä jos jotain ei siis voi mitenkään kaataa Johannan syyksi! Jännää on tosin se, ettei yksikään muu lehti tai tiedotusväline osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa Julian maahanpanijaisia kohtaan.
Hautajaisten jälkeen jossain välissä Johanna päätti lähestyä raittiutta. Hän hakeutui katkolle, jossa alkoholin ja muiden huumaavien aineiden käyttö on selkeästi rajoitetumpaa kuin "siviilissä". Johanna ei olisi haluttu ja kadehtittu glamourtähti, jollei hän olisi käyttänyt lepoaikaansakin hyväkseen itseään sivistäen. Sairaalasängyssä maaten Johanna ehti paneutua maailmankirjallisuuden klassikoihin, joihin lasketaan tässä tapauksessa mm. Aku Ankka -lehti, useat romaanit sekä tiedejulkaisut, joita tähtemme luki apinamaisella raivolla kankkustärinästään huolimatta. Selvittyään katkosta Johanna lähestyi vanhasta tottumuksestaan sitten useita ravintola-asiakkaita Kallion viihtyisissä keskiolutkuppiloissa, joissa Johanna vietti aikaansa koko maallinen omaisuutensa muovikasseihin tungettuna. Johannahan on julkisesti kertonut viihtyvänsä lounge -tyylisissä paikoissa, joissa soi hillitty kevytjazz. Kalliossa nämä reunaehdot täyttää kevyesti useampikin ravintola, hyvällä tuurilla saattaa löytyä vielä kaverikin, joka tarjoaa glamourtähdelle sen yhden punaviinilasillisen, jonka Johanna on tottunut nauttimaan ennen kauneusunilleen vetäytymistä.
Kun sitten Julian hautajaisshokista on selvitty, edessä on hänen muistolleen omistettu muistokiertue. Kiertue sisältää tätä kirjoittaessa tasan yhden keikan, joka sekin on jo heitetty, mutta uskomme vakaasti, että kunhan ihan kuka tahansa, joka haluaa juuri tällä hetkellä toimia Glamour Dolls -tanssiryhmän managerina ja/tai useat suuret ohjelmatoimistot, jotka jo muutenkin myyvät Johanna Tukainen -showta, saavat vain muistokiertuesuunnitelmat tietoonsa, ongelmia saattaa syntyä vain ja ainoastaan siitä, että mistä löytää kiertuebussi ja -henkilökunta näinkin pikaisella aikataululla koko maata ja mahdollisesti ainakin Miamiseen ylettyvälle kiertuelle. Koskettavasta showsta saatiin pieniä maistiaisia jo viim eviikonlopun ennakkokeikalla, jossa Johanna lähes transsimaisessa surussaan ulvoi ja kyykisteli maailmankuulun ruotsalaissäveltäjän Emmy Richin luoman Julia -muistokappaleen tahdissa. Muutoin show kulki vanhoja askelmerkkejä seuraillen, Johanna esitti playbackina vanhoja, suosittuja hittejään sekä eroottisia tanssiliikkeitä.
Johanna elää siis juuri tällä hetkellä hyvin lähestymiskeskeistä elämää. Sitä ei haittaa edes se, että edellämaintut henkilöt ovat kieltäneet häntä lähestymästä itseään, ns. Huojuvat ovat lähestymisen sijaan korkeintaan irtaantumassa tähdestä, kaikki kotieläimet ovat lähestyneet aivan muita henkilöitä kuin Johannaa, iskä,äiskä ja muut sisarukset ovat lähestyneet korkeintaan toisaan Johannan kustannuksella. Johannalle ei ole siis jäämässä kuin Albertinkadun avaimet, jotka eivä enää sovi ovessa olevaan lukkoon, Kallion loungeista löytyvät satunnaiset tuttavuudet, jotka suostuvat majoittamaan tähden ns. kasva-visa-maksulla yhdeksi-kahdeksi yöksi ja alkoholiparantola, jossa sielläkään ei voi eikä saa ihan loputtomasti maleksia. Onneksi Johannalla on edessään hulppea muistokiertue sekä tulevaisuus USAssa rikkaan miehen vaimona, kolmen lapsen ja kultaisen noutajan kanssa. Tämä ei edellytä muuta kuin sen, että Johanna nousee omille jaloilleen ja huutaa Halleluja!
torstai 16. tammikuuta 2014
Suruaika
Blogimme on ollut kohtuullisen hiljaa koska olemme kunnioittaneet äkillisesti, mutta ei niin kauhean yllättäen, kuollutta Julia Tukiaista. Nyt kun maahanpanijaiset lähestyvät, tutkiva ryhmämme on selvinnyt sen verran, että sormet osuvat näppäimistölle tuottaen edes jotenkuten ymmärrettävää tekstiä.
Tällä kertaa, johtuen tuosta kuolemasta ja lähestyvistä monttubileistä, olemme hieman tonkineet ihan tavallista suruaikaa, sen kestoa ja perinteistä viettotapaa. Suruajan viettohan polveutuu sukupolvien takaa suomalais-ugrilaisesta kansanperinteestä, se on jalostunut aikojen saatossa siihen, miten vainajaa surraan nykypäivänä. Suruajasta on olemassa toki monia eri versioita, mutta alla kuvailemamme tapa on nk. perusrunko, josta kukin vainajan sukulainen/omainen/ystävä/tuttava versioi omanlaisensa.
Yllättävää kyllä, suruaika ei alakaan kuolemasta. Suruaikaan valmistautuminen alkaa usein jo tulevan vainajan eläessä. Tapana nimittäin on, että tulevaa kalmoa raahataan erilaisiin esiintymis- yms. tilaisuuksiin vaikka hän kärsisi vakavasta diapetes numero ykkösestä. Mikäli kohteella on vielä vaikea alkoholi/huumeriippuvuus, häntä kannattaa raahata vaikkapa ravintoloihin, joiden raiderissa ravintoloitsija velvoitetaan vahtimaan ettei tuleva vainaja juo enempää kuin kaksi lasia valkoviiniä. Hyvin usea ravintoloitsija suorittaakin tämän valvontavastuunsa iloisella mielellä, varsinkin jos ravintola on täynnä ja jonot tiskille mittavat.
Tarvittaessa, jos vainaja on jostain syystä päässyt livahtamaan sairaalaan, hänet voidaan noutaa sieltä suoraan tippaletkusta, isketään vain laastari kämmenselkään, niin johan alkaa jalka nousta. Myöskään edellämainitun, vakavan diapetes numero ykkösen seurantaan tarkoitettuihin laitteisiin on turha hankkia paristoja, kyllä tuleva ruumis sen tietää ihan itsekin milloin on huono olo ja milloin ei.
Ja sitten tapahtuu se, mikä meillä kaikilla on enemmin tai myöhemmin edessä. Eli kuolema tulee kylään. Tapoihin kuuluu silloin se, että kuoleva jätetään yksin ja itse lähdetään muutaman homon kanssa kaupungin ravintoloihin bilettämään. Eduksi on, ja varsinkin eteläsuomalaiseen perinteeseen kuuluvaa on se, että biletystä on alla jo 2-3 vuorokautta. Ihan aamusta iltaan. Tai ainakin niin pitkään kun rahat riittävät, tai jostain löytyy joku joka sponssaa. Pohjoisessa osassa maata ollaan jatkuvasti pienessä tai vähän suuremmassa kännissä, joten tuo bileputki ei ole sinne juurtunut. Siellä se kuuluu ihan arkeen jo muutenkin, sillä erotuksella, että bileet pidetään omassa olohuoneessa kalsarit jalassa koska ulkona on niin helvetin kylmä, aurinko ei nouse ikinä ja kyyneleet jäätyvät valuville poskille.
No, enemmin tai myöhemmin kuolinviesti saavuttaa juhlijan. Silloin on tapana kaatua kadulle voimattomana ja soittaa jonkun lehden toimittajalle. Toimittaja tulee apuun, korjaa surevan kadulta makaamasta ja saa samalla ensimmäisen haastattelun. Haastatteluissa, varsinkin tässä ensimmäisessä, on tapana usein käydä lävitse vain ja ainoastaan sitä, miltä MINUSTA tuntuu ja mitä MINÄ olen mieltä vainajan menehtymisestä. Jotta tapahtumaan saataisi mahdollisimman paljon tragediaa, toimittaja voi heittää surevan lähimpään sairaalaan, jossa tiukkaan sävyyn vaaditaan lääkäriä kirjoittamaan rauhoittavia. Tai itseasiassa ihan mitä lääkkettä tahansa, kunhan niillä saa päänsä sekaisin. Poistutaan mielenosoituksellisesti paikalta kun niitä reseptejä ei sitten saatukaan. Ostetaan vastaavat pillerit katukaupasta.
Vainajilta jää usein omaisia, sukulaisia ja tuttavia. Jotka kaikki tarvitsevat tukea. Niinpä tapana on ollut kokoontua yhteen toisiaan tukemaan. Samalla voi antaa vähintään neljään lehteen haastattelu siitä, kuinka ei jaksa antaa haastatteluja. Perheen kokoontumisajoihin on hyvä otta tueksi vaikkapa joku homoseksuaali. Syytä tämän perheen vahvistuksen mukaanottoon emme valitettavasti saaneet selville.
Oman perheen nurkissa loisiessa onkin sitten aikaa alkaa muistelemaan vainajan viime hetkiä ja hänen viimeisiä sanojaan. Vaikka perinteitä kunnioittaen olisikin tullu oltua vähintäänkin tukevahkossa humalatilassa pari-kolme päivää ennen kuolemaa, yleensä kannattaa kertoa siitä, kuinka juuri ennen kuolemaa keskusteltiin vainajan kanssa pitkään ja kuinka hän oli tyytyväinen elämäänsä. Poismenneen oma elämä on luonnollisesti sivuseikka, pääpaino näissä keskusteluissa on tietysti omainen, joka keskusteluista kertoo. Vainaja on antanut viisaita elämänohjeita, kiittänyt, uneksinut tulevaisuudesta jne. Mitään negatiivista ei vainajan suusta kuulu, ei edes legendaarista "mä en halua tällaista elämää" -lausetta.
Ja sitten onkin aika kertoilla vainajan viimeisistä sanoista. Niitä pulppuaa julkisuuteen yleensä samassa tahdissa kun promillet nousevat. Ne ovat poikkeuksetta kertojaa ylistäviä, ne sisältävät yhteisiä suunnitelmia vaikkapa ulkomaille muutosta, ja pitävät aina sisällään sen, kuinka kiitolliinen vainaja on kun hänellä on moinen sisko/veli/joku muu. Kun aika kuluu, näitä "viimeisiä sanoja" alkaa olla jo sen verran, että niistä voi julkaista vaikkapa kirjan. Vainaja, vaikka olisi eläessään ollut kuinka hiljainen tahansa, on yleensä saanut jonkinlaisen puhekrampin juuri ennen kuolemaansa ja puhua pulputtanut niitä näitä tuntitolkulla.
Jos vainajan lähiomainen on vaikkapa esiintyvä taiteilija, kuolemasta pitää ottaa kaikki mahdollinen irti oman uran edistämiseksi. Esimerkiksi shown, joka tähän asti on muuttunut ja muodostunut lähinnä esiintyjän humalan asteen mukaan, voi valjastaa surujuhlaksi, jossa toisin kuin ennen, ei tällä kertaa haukuta vanhoja aviomiehiä/avomiehiä tai saatanasta lähtöisin olevia aikausilehtiä, vaan kerrataan jo edellä esitettyjä vainajan "viimeisiä sanoja". Ja esitetään jonkun kuuluisan lauluntekijän muistobiisejä vainajalle. Tämä lauluntekijä ei missään nimessä saa olla suomalainen, Ruotsi käy kyllä. Siellä osataan nimittäin tehdä parempia biisejä.
Kuoleman ja hautajaisten välinen aika on tapana viettää ulkomailla. Pääsääntöisesti tämä aika vietetään jossain, missä ei kauheasti suomalaisia käy. Matkan voi ostaa vaikka Ruotsista, sillä siellä valikoima on niin paljon parempi kuin Suomessa. Ruotsalaisethan ovat matkustelleet ulkomaalaiseen jo silloin kun suomalaiset vielä jonottivat polkkatukissaan Siwan kassalla. Matkalle on hyvä ottaa mukaan joku homo.
Matkakohde on siis sellainen, jossa ei suomalaisia näy. Jo pelkästään se, että valittu hotelli on mallia "all inclusive", karsii suuren osan suomalaisista pois. Ei ne raukat oikein edes ymmärrä mitä tuo tarkoittaa. Mutta sureva omainen tietää sen kyllä! Hotellissa voi syödä, paitsi että eihän ne ulkomaalaiset osaa ruokaa tehdä, saada ruokamyrkytyksen, mutta ennen kaikkea juoda! Kun hotelli valitaan kategoriasta "all inclusive", viinaa voi tilata niin huoneeseen, uima-altaalle, baariin jne. Eikä se maksa mitään! Tosin, jos matka suuntautuu vaikkapa Afrikkaan kuuluvaan Marokoon, pitää olla tarkkana päällekäyvien ja uhkaavien tarjoilijoiden kanssa, jotka tuovat kyllä ruusuja pöytään, mutta saattavat myös tunkeutua hotellihuoneeseen asti, josta niitä sitten pitää mustasukkaisena heitellä ulos.
Yleisesti ottaen näillä surumatkoilla tapaa hyvin menestyviä ja ymmärtäviä ulkomaalaisia. He ottavat osaa suruun, heidän kanssaan voi käydä pitkiä keskusteluja ja he osaavat huomioida surun. Valitettavasti surumatkoilla yleensä myös varastetaan puhelin ja hieronta on juuri silloin kun lento kotimaahan lähtee, joten perheeltä pitää tilata lisää rahaa paluumatkaa varten. Mutta eihän raha ole tärkeää näillä matkoilla, tärkeää on se, että sureva omainen toteuttaa perinnettä.
Kun sitten vihdoin ja viimein, monien kommervenkkien jälkeen, päästään kotimaahan, kannattaa jo lentokentällä suunnata suoraan baariin. Siellä tilaillaan sormi pystyssä paukkuja niin paljon kuin lähtee, aina siihen asti kunnes joku ilmoittaa, että nämä juomat pitäisi myös maksaa. On suorastaan käsittämätöntä, ettei all inclusive -matka sisällä alkoholitarjoilua myös oman maan lentokentällä. Huomautuksen, joka muuten on aivan asiaton varsinkin kun kyseessä on sureva ihminen ja surumatka, jälkeen voi alkaa kiertelemään naapuripöytiä siinä toivossa, että jostain löytyisi joku, joka kuittaisi jo juodun laskun. Kun ketään ei löydy, on syytä todeta, että suomalaiset ovat ylimielisiä ja ankeita. Ja kateellisia. Minä nyt olen kuitenkin surumatkalla!
Suruaika alkaa tämän jälkeen olla jo loppusuoralla. Jäljellä on enää kotimatka poliisiputkasta, jonne on jouduttu tuon lentokenttäepisodin johdosta, ja valmistautuminen lähestyviin hautajaisiin. Tässä vaiheessa viimeistään, kannattaa kysyä muilta omaisilta, että onko ok jos minä, minun paras ystäväni ja yksi-kolme lehtimiestä osallistuu hautajaisiin. Yleensä vastaus on kielteinen, mutta silti paikalle kannattaa ängetä. Saahan siitä taas uusia otsikoita ja juttua blogiin, kuinka kaltoin on tultu kohdelluksi. Ja siitä, kuinka minä suren.
Tällä kertaa, johtuen tuosta kuolemasta ja lähestyvistä monttubileistä, olemme hieman tonkineet ihan tavallista suruaikaa, sen kestoa ja perinteistä viettotapaa. Suruajan viettohan polveutuu sukupolvien takaa suomalais-ugrilaisesta kansanperinteestä, se on jalostunut aikojen saatossa siihen, miten vainajaa surraan nykypäivänä. Suruajasta on olemassa toki monia eri versioita, mutta alla kuvailemamme tapa on nk. perusrunko, josta kukin vainajan sukulainen/omainen/ystävä/tuttava versioi omanlaisensa.
Yllättävää kyllä, suruaika ei alakaan kuolemasta. Suruaikaan valmistautuminen alkaa usein jo tulevan vainajan eläessä. Tapana nimittäin on, että tulevaa kalmoa raahataan erilaisiin esiintymis- yms. tilaisuuksiin vaikka hän kärsisi vakavasta diapetes numero ykkösestä. Mikäli kohteella on vielä vaikea alkoholi/huumeriippuvuus, häntä kannattaa raahata vaikkapa ravintoloihin, joiden raiderissa ravintoloitsija velvoitetaan vahtimaan ettei tuleva vainaja juo enempää kuin kaksi lasia valkoviiniä. Hyvin usea ravintoloitsija suorittaakin tämän valvontavastuunsa iloisella mielellä, varsinkin jos ravintola on täynnä ja jonot tiskille mittavat.
Tarvittaessa, jos vainaja on jostain syystä päässyt livahtamaan sairaalaan, hänet voidaan noutaa sieltä suoraan tippaletkusta, isketään vain laastari kämmenselkään, niin johan alkaa jalka nousta. Myöskään edellämainitun, vakavan diapetes numero ykkösen seurantaan tarkoitettuihin laitteisiin on turha hankkia paristoja, kyllä tuleva ruumis sen tietää ihan itsekin milloin on huono olo ja milloin ei.
Ja sitten tapahtuu se, mikä meillä kaikilla on enemmin tai myöhemmin edessä. Eli kuolema tulee kylään. Tapoihin kuuluu silloin se, että kuoleva jätetään yksin ja itse lähdetään muutaman homon kanssa kaupungin ravintoloihin bilettämään. Eduksi on, ja varsinkin eteläsuomalaiseen perinteeseen kuuluvaa on se, että biletystä on alla jo 2-3 vuorokautta. Ihan aamusta iltaan. Tai ainakin niin pitkään kun rahat riittävät, tai jostain löytyy joku joka sponssaa. Pohjoisessa osassa maata ollaan jatkuvasti pienessä tai vähän suuremmassa kännissä, joten tuo bileputki ei ole sinne juurtunut. Siellä se kuuluu ihan arkeen jo muutenkin, sillä erotuksella, että bileet pidetään omassa olohuoneessa kalsarit jalassa koska ulkona on niin helvetin kylmä, aurinko ei nouse ikinä ja kyyneleet jäätyvät valuville poskille.
No, enemmin tai myöhemmin kuolinviesti saavuttaa juhlijan. Silloin on tapana kaatua kadulle voimattomana ja soittaa jonkun lehden toimittajalle. Toimittaja tulee apuun, korjaa surevan kadulta makaamasta ja saa samalla ensimmäisen haastattelun. Haastatteluissa, varsinkin tässä ensimmäisessä, on tapana usein käydä lävitse vain ja ainoastaan sitä, miltä MINUSTA tuntuu ja mitä MINÄ olen mieltä vainajan menehtymisestä. Jotta tapahtumaan saataisi mahdollisimman paljon tragediaa, toimittaja voi heittää surevan lähimpään sairaalaan, jossa tiukkaan sävyyn vaaditaan lääkäriä kirjoittamaan rauhoittavia. Tai itseasiassa ihan mitä lääkkettä tahansa, kunhan niillä saa päänsä sekaisin. Poistutaan mielenosoituksellisesti paikalta kun niitä reseptejä ei sitten saatukaan. Ostetaan vastaavat pillerit katukaupasta.
Vainajilta jää usein omaisia, sukulaisia ja tuttavia. Jotka kaikki tarvitsevat tukea. Niinpä tapana on ollut kokoontua yhteen toisiaan tukemaan. Samalla voi antaa vähintään neljään lehteen haastattelu siitä, kuinka ei jaksa antaa haastatteluja. Perheen kokoontumisajoihin on hyvä otta tueksi vaikkapa joku homoseksuaali. Syytä tämän perheen vahvistuksen mukaanottoon emme valitettavasti saaneet selville.
Oman perheen nurkissa loisiessa onkin sitten aikaa alkaa muistelemaan vainajan viime hetkiä ja hänen viimeisiä sanojaan. Vaikka perinteitä kunnioittaen olisikin tullu oltua vähintäänkin tukevahkossa humalatilassa pari-kolme päivää ennen kuolemaa, yleensä kannattaa kertoa siitä, kuinka juuri ennen kuolemaa keskusteltiin vainajan kanssa pitkään ja kuinka hän oli tyytyväinen elämäänsä. Poismenneen oma elämä on luonnollisesti sivuseikka, pääpaino näissä keskusteluissa on tietysti omainen, joka keskusteluista kertoo. Vainaja on antanut viisaita elämänohjeita, kiittänyt, uneksinut tulevaisuudesta jne. Mitään negatiivista ei vainajan suusta kuulu, ei edes legendaarista "mä en halua tällaista elämää" -lausetta.
Ja sitten onkin aika kertoilla vainajan viimeisistä sanoista. Niitä pulppuaa julkisuuteen yleensä samassa tahdissa kun promillet nousevat. Ne ovat poikkeuksetta kertojaa ylistäviä, ne sisältävät yhteisiä suunnitelmia vaikkapa ulkomaille muutosta, ja pitävät aina sisällään sen, kuinka kiitolliinen vainaja on kun hänellä on moinen sisko/veli/joku muu. Kun aika kuluu, näitä "viimeisiä sanoja" alkaa olla jo sen verran, että niistä voi julkaista vaikkapa kirjan. Vainaja, vaikka olisi eläessään ollut kuinka hiljainen tahansa, on yleensä saanut jonkinlaisen puhekrampin juuri ennen kuolemaansa ja puhua pulputtanut niitä näitä tuntitolkulla.
Jos vainajan lähiomainen on vaikkapa esiintyvä taiteilija, kuolemasta pitää ottaa kaikki mahdollinen irti oman uran edistämiseksi. Esimerkiksi shown, joka tähän asti on muuttunut ja muodostunut lähinnä esiintyjän humalan asteen mukaan, voi valjastaa surujuhlaksi, jossa toisin kuin ennen, ei tällä kertaa haukuta vanhoja aviomiehiä/avomiehiä tai saatanasta lähtöisin olevia aikausilehtiä, vaan kerrataan jo edellä esitettyjä vainajan "viimeisiä sanoja". Ja esitetään jonkun kuuluisan lauluntekijän muistobiisejä vainajalle. Tämä lauluntekijä ei missään nimessä saa olla suomalainen, Ruotsi käy kyllä. Siellä osataan nimittäin tehdä parempia biisejä.
Kuoleman ja hautajaisten välinen aika on tapana viettää ulkomailla. Pääsääntöisesti tämä aika vietetään jossain, missä ei kauheasti suomalaisia käy. Matkan voi ostaa vaikka Ruotsista, sillä siellä valikoima on niin paljon parempi kuin Suomessa. Ruotsalaisethan ovat matkustelleet ulkomaalaiseen jo silloin kun suomalaiset vielä jonottivat polkkatukissaan Siwan kassalla. Matkalle on hyvä ottaa mukaan joku homo.
Matkakohde on siis sellainen, jossa ei suomalaisia näy. Jo pelkästään se, että valittu hotelli on mallia "all inclusive", karsii suuren osan suomalaisista pois. Ei ne raukat oikein edes ymmärrä mitä tuo tarkoittaa. Mutta sureva omainen tietää sen kyllä! Hotellissa voi syödä, paitsi että eihän ne ulkomaalaiset osaa ruokaa tehdä, saada ruokamyrkytyksen, mutta ennen kaikkea juoda! Kun hotelli valitaan kategoriasta "all inclusive", viinaa voi tilata niin huoneeseen, uima-altaalle, baariin jne. Eikä se maksa mitään! Tosin, jos matka suuntautuu vaikkapa Afrikkaan kuuluvaan Marokoon, pitää olla tarkkana päällekäyvien ja uhkaavien tarjoilijoiden kanssa, jotka tuovat kyllä ruusuja pöytään, mutta saattavat myös tunkeutua hotellihuoneeseen asti, josta niitä sitten pitää mustasukkaisena heitellä ulos.
Yleisesti ottaen näillä surumatkoilla tapaa hyvin menestyviä ja ymmärtäviä ulkomaalaisia. He ottavat osaa suruun, heidän kanssaan voi käydä pitkiä keskusteluja ja he osaavat huomioida surun. Valitettavasti surumatkoilla yleensä myös varastetaan puhelin ja hieronta on juuri silloin kun lento kotimaahan lähtee, joten perheeltä pitää tilata lisää rahaa paluumatkaa varten. Mutta eihän raha ole tärkeää näillä matkoilla, tärkeää on se, että sureva omainen toteuttaa perinnettä.
Kun sitten vihdoin ja viimein, monien kommervenkkien jälkeen, päästään kotimaahan, kannattaa jo lentokentällä suunnata suoraan baariin. Siellä tilaillaan sormi pystyssä paukkuja niin paljon kuin lähtee, aina siihen asti kunnes joku ilmoittaa, että nämä juomat pitäisi myös maksaa. On suorastaan käsittämätöntä, ettei all inclusive -matka sisällä alkoholitarjoilua myös oman maan lentokentällä. Huomautuksen, joka muuten on aivan asiaton varsinkin kun kyseessä on sureva ihminen ja surumatka, jälkeen voi alkaa kiertelemään naapuripöytiä siinä toivossa, että jostain löytyisi joku, joka kuittaisi jo juodun laskun. Kun ketään ei löydy, on syytä todeta, että suomalaiset ovat ylimielisiä ja ankeita. Ja kateellisia. Minä nyt olen kuitenkin surumatkalla!
Suruaika alkaa tämän jälkeen olla jo loppusuoralla. Jäljellä on enää kotimatka poliisiputkasta, jonne on jouduttu tuon lentokenttäepisodin johdosta, ja valmistautuminen lähestyviin hautajaisiin. Tässä vaiheessa viimeistään, kannattaa kysyä muilta omaisilta, että onko ok jos minä, minun paras ystäväni ja yksi-kolme lehtimiestä osallistuu hautajaisiin. Yleensä vastaus on kielteinen, mutta silti paikalle kannattaa ängetä. Saahan siitä taas uusia otsikoita ja juttua blogiin, kuinka kaltoin on tultu kohdelluksi. Ja siitä, kuinka minä suren.
perjantai 20. joulukuuta 2013
JJV, PPP, ABC, OMG, WTF, JNE.
Tuli sitten luvattua tuossa muutama päivä sitten, että emme kirjoita tätä blogia kuin vasta joulun jälkeen kunnioituksesta Julia Tukiaista kohtaan. Tavoitteena oli varmaan jonkinkaltainen inhimillisyys, oletus siitä, että jopa TheSuurin olisi kyennyt suremaan aidosti. Vaan eipä onnistunut, ei Johannalta, eikä näytä onnistuvan ryhmältämmekään. Kun on pakko jotain sanoa, silloin se vaan pitää tuoda julki. Valitamme syvästi.
Sen verran haluamme kuitenkin rajata tätä lupauksemme vastaista ulostuloa, että poikkeuksellisesti tämän tekstin pääasia ei olekaan itse glamourtähti, vaan hänen vaikutuspiirissään pyörivä kaveri/ystävä/narsisti/vihamies/varas/homo (valitse ihan mikä määre tahansa, ne ovat kaikki oikein), joka on ollut/on juuri tällä hetkellä/tulee olemaan tulevaisuudessa (valitse ihan mikä määre tahansa, ne ovat kaikki oikein) Johannan lähipiirissä.
Jätämme siis Johannan purkamaan suurta suruaan omalla tavallaan. Tähän kuuluu mm. puhelimessa huutaminen ja haistattelu koko muulle perheelle, "suoraan kadulle kaatuneena" tehty esitelmä erääseen espoolaiskouluun, skumpan nauttiminen erään ystävän kanssa samana päivänä kun tieto Julian kuolemasta tavoitti Johannan jostainpäin pääkaupunkiseutua kolmen päivän syvän dokaamisrännin jälkeen, mahtavat alkoholiprosentit (?) veressä aamulla kello kymmenen aikoihin, seinille heitettyjen minipossujen kopittaminen ja haastattelujen antaminen aiheista "Olen Niin Väsynyt Etten Jaksa Elää. Jättäkää Minut Rauhaan!" mm. Ilta-Sanomiin, Iltalehteen, Hymyyn ja Seiskaan. Johannan suru on aiheuttanut myös sen, että suurin osa Sollentunaan rekisteröidyistä kännykkäliittymistä on joko suljettu tai vaihtanut numeronsa salaiseksi Suomesta, eräästä pre paid -numerosta, tulleiden purkautumissoittojen johdosta. Täytyy tosin rehellisesti myöntää se, että sormenpäät syyhyävät kommentoidakseen näppäimistön kautta Johannan "ehkäpä hieman abstraktia" muistokirjoitusta Dolls -päikyssä, josta ei ihan heti saanut selvää, että oliko kyseinen kirjoitus laadittu jollekulle viime aikoina joukostamme poistuneelle henkilölle vai oliko se vanhaan tapaan kertomus siitä, mitä Johanna ihan itse on tehnyt, tekee tai tulee tekemään. Ja kuinka paha olo hänellä on. Eli voisitteko jättää mut rauhaan......
Keskittykäämme siis itse tähden ympärillä ajoittain pyöriviin "maailman parhaisiin ystäviin", joiden ystävästatus tosin vaihtelee vähän sen mukaan, että toimivatko nämä tyypit glamourelämän läpikotaisesti tuntevan tähden toiveiden ja vaatimusten mukaan vai eivät. Näitä toiveita ja vaatimuksiahan ovat mm. alkoholitarjoilu aina ja kaikkialla kellonajasta riippumatta, pillereiden hankinta ja tarjoilu aina ja kaikkialla kellonajasta riippumatta, eläinten hoito aina kun glamourelämä vaatii raskasta ravintolaelämää sekä keikoilla mukana pyöriminen aina kun se tähdelle sopii.
Nämä Johannan glamourelämää tavoittelevat tai sen varjolla vain ja ainoastaan julkisuuteen pyrkivät tyypit tunnistaa ainakin kolmesta asiasta. Ensinnäkin he ovat pääsääntöisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvia ja/tai omasta seksuaalisuudestaan epävarmoja henkilöitä. Toinen tunnistettava seikka on se, että he kirjoittelevat blogeihinsa ja/tai keskustelupalstoille vuoronperään Johannaa ylistäviä tai dissaavia kommentteja hieman siitä riippuen, että mikä sattuu ystävästatuksen tila olemaan juuri sillä hetkellä. Kolmas, ja varmin tunnistuskeino on se, että heillä on aivan varmasti jokin salainen puppunimigeneraattori käytössään, sillä heillä kaikilla on julkisuusnimenä jokin ihmeellinen väännös norminimestä. Vai mitä sanotte esimerkiksi Petri "Princess" Pennasta tai "Johtaja" Joni Virtasesta. Herra Johtaja esitteli omassa blogissaan vielä uuden ehdokkaan tähän kategoriaan, kun hän astutti julkisuuden valokeilaan hänen serkkunsa/ystävänsä Jessica "Glitterin", josta satavarmasti tulemme kuulemaan myöhemmin lisää. Neiti (?) "Glitter" on kuulemma kehunut ja kannustanut Johtaja Virtasta hänen vast'ikään aloittamalla musikiillisellä urallaan, joka aivan hävyttömän pitkän pohjustuksen jälkeen olikin itseasiassa se asia, jota tässä kirjoituksessa piti käsitellä.
Koska näiden epäilemättä loistavan ja pitkän uransa alussa olevien henkilöiden nimet ovat aivan liian pitkiä kirjoitettaviksi, käytämme esimerksi Johtajasta näppärää lyhennettä JJV. Tämä puolustaa paikkaansa muutoinkin, sillä JJV ilmoittaa blogissaan, että hänen vielä nupullaan olevalla muusikonurallaan gengre, mikä se sitten lieneekään, sillä me olemme kuulleet vain genrestä, tulee olemaan mm. rap. Rap-artistithan käyttävät lyhenteitä jo muutenkin, mieleen tulee vaikkapa JVG ja JHT. Ja jos JJV sitten päättää luiskahtaa popin puolelle, niin sieltäkin löytyy mm. PMMP. Ja Beatles, joka ei sinänsä kuulu tähän mitenkään, mutta tulipa nyt mieleen.
Glamourelämässä "julkaistavien" menestyskappaleiden formaattihan on ollut aina, ja tulee aina olemaan, You Tube. Tämä on tuttua jo Johannan menestysbiiseistä, joita hän on "levyttänyt" mm. ammattilaulaja Emmy Richin kanssa aivan ihanassa linnassa Ruotsissa. Ja samaa formaattia käyttää nyttemmin myös JJV, hänen ensimmäinen julkaisunsa on Jesse Kaikuranta -cover *Vie Minut Kotiin*, joka löytyy tuosta alta.
Musiikkipuolen tutkiva journalistimme kuunteli tämän nousevan tähden ensijulkaisun, ja kateellisena herkälle tulkinnalle, oli löytävinään aivan pientä epätarkkuutta mm. nuotissa pysymisessä. Koko muu ryhmämme kummeksui tätä mielipidettä suuresti ja totesi, että JJV:lle pitäisi antaa aikaa, sillä kysymyksessähän on kuitenkin artistin ensimmäinen julkaisu. Sitäpaitsi, kuten jo kaikissa musiikkielämän liemissä marinoitunut Johanna on todennut, autotunella saadaan ihmeitä aikaan. Kun sitä käyttää, ei itseasiassa tarvitse osata edes laulaa, koska Katie Perrykin on tehnyt levyjä. Hän ei osaa laulaa, toisin kuin vaikkapa Johanna, joka tarvitsee ainoastaan muutaman laulutunnin ihan vain äänensä vahvistamiseksi. Näin sanoi mm. edellä mainittu Emmy ja hänen vanhempansa, jotka kaikenlisäksi kutsuivat Johannaa vielä omaksi enkelikseen.
Visualistimme heräsi myös hämmentävän pitkästä horroksestaan, josta todisteena toimii tämä blogimme ulkoasu, ja kiinnitti huomionsa still -kuvaan, joka toimii tämän tulevan hitin taustakuvana. Hänen mielestään artistin hieman harittava katse, nuoren miehen ei-mitenkään-treenattu-vartalo ja ennenkaikkea käsi, joka on hakeutunut sukukalleuksille, jotka tosin on veikeästi peitetty selvällä ylöspäin sojottavalla fallossymbolilla, luo kappaleen ja sen hennon ja väräjävän tulkitsijan kanssa yhteistyössä jännittävän, lähes homoeroottisen vaikutelman. Tuo muuten oli pisin lause jonka visualistimme on koko 78 vuoden ikänsä aikana kyennyt muodostamaan. Hän rasittui lauseesta niin paljon, että ilmoitti lähtevänsä DTM:ään, jossa kuuleman mukaan aivan vieraat ihmiset tarjoilelevat sangriaa. Joten blogimme ulkoasu pysyy yhtä huonona kuin tähänkin asti.
Mutta lopuksi yhteenveto koko aiheesta. On hienoa, että selvästi normielämästä vieraantuneet alkoholistit, huumaavien aineiden väärinkäyttäjät, narsistit, varkaat ja muut yhteiskunnan sivupoluille ajautuneet yksilöt löytävät musiikista keinon avautua. Meinasimme ihan oikeasti käyttää sanaa purkautua, mutta vilkaisu JJV:n videon taustakuvaan teki koko sanasta likaisen, emmekä varmaan enää ikinä voi käyttää koko sanaa ilman, että saamme kaikenlaisia rumia, likaisia, tahmaisia ja sangen ällöttäviä ajatuksia mieleemme.
On myös hienoa, että glitterit ja muut prinsessat kannustavat uusien tähtien syntyä. Haluamme tässä yhteydessä varoittaa jo Jare Henrik Tiihosta, että kunhan JJV saa musiikkigengrensä (?) kunnolla liitoon, pari loppuunmyytyä stadionia tulee olemaan Piece of Cake (PoC) sen rinnalla, mitä JJV tulee myymään. Tiedämme sen, että mm. Jakomäen ostarilla sijaitseva keskiolutkapakka ja jossain-paikassa-jonka-nimeä-ei-kukaan-muista, ei edes siellä itse asuvat, ovat osoittaneet mielenkiintoa JJV:n väistämättä edessä olevaa Suomen, Europan ja joskus tulevaisuudessa siintävää maailmankiertuetta kohtaan. Tuolla viimemainitulla kiertueella kuulemamme mukaan lämppärinä tulee esiintymään joko aloitteleva popartisti Madonna tai vielä Suomessa vain harvojen piirien tiedossa oleva, mutta esimerkiksi Miamissa jo sangen kuuluisa tähti nimeltään Britney Spears. Valitettavasti JJV:n kannalta, molemmat näistä lämppäreistä ovat esittäneet vaatimuksen, että illan viimeisenä pitää esiintyä maailmanlaajuisen glamourkäsitteen keksijä, Johanna Tukiainen, jonka I'll Be Waiting -kappaleen aikana stadionillinen yleisöä purskahtaa yleensä kollektiiviseen itkuun.
Sen verran haluamme kuitenkin rajata tätä lupauksemme vastaista ulostuloa, että poikkeuksellisesti tämän tekstin pääasia ei olekaan itse glamourtähti, vaan hänen vaikutuspiirissään pyörivä kaveri/ystävä/narsisti/vihamies/varas/homo (valitse ihan mikä määre tahansa, ne ovat kaikki oikein), joka on ollut/on juuri tällä hetkellä/tulee olemaan tulevaisuudessa (valitse ihan mikä määre tahansa, ne ovat kaikki oikein) Johannan lähipiirissä.
Jätämme siis Johannan purkamaan suurta suruaan omalla tavallaan. Tähän kuuluu mm. puhelimessa huutaminen ja haistattelu koko muulle perheelle, "suoraan kadulle kaatuneena" tehty esitelmä erääseen espoolaiskouluun, skumpan nauttiminen erään ystävän kanssa samana päivänä kun tieto Julian kuolemasta tavoitti Johannan jostainpäin pääkaupunkiseutua kolmen päivän syvän dokaamisrännin jälkeen, mahtavat alkoholiprosentit (?) veressä aamulla kello kymmenen aikoihin, seinille heitettyjen minipossujen kopittaminen ja haastattelujen antaminen aiheista "Olen Niin Väsynyt Etten Jaksa Elää. Jättäkää Minut Rauhaan!" mm. Ilta-Sanomiin, Iltalehteen, Hymyyn ja Seiskaan. Johannan suru on aiheuttanut myös sen, että suurin osa Sollentunaan rekisteröidyistä kännykkäliittymistä on joko suljettu tai vaihtanut numeronsa salaiseksi Suomesta, eräästä pre paid -numerosta, tulleiden purkautumissoittojen johdosta. Täytyy tosin rehellisesti myöntää se, että sormenpäät syyhyävät kommentoidakseen näppäimistön kautta Johannan "ehkäpä hieman abstraktia" muistokirjoitusta Dolls -päikyssä, josta ei ihan heti saanut selvää, että oliko kyseinen kirjoitus laadittu jollekulle viime aikoina joukostamme poistuneelle henkilölle vai oliko se vanhaan tapaan kertomus siitä, mitä Johanna ihan itse on tehnyt, tekee tai tulee tekemään. Ja kuinka paha olo hänellä on. Eli voisitteko jättää mut rauhaan......
Keskittykäämme siis itse tähden ympärillä ajoittain pyöriviin "maailman parhaisiin ystäviin", joiden ystävästatus tosin vaihtelee vähän sen mukaan, että toimivatko nämä tyypit glamourelämän läpikotaisesti tuntevan tähden toiveiden ja vaatimusten mukaan vai eivät. Näitä toiveita ja vaatimuksiahan ovat mm. alkoholitarjoilu aina ja kaikkialla kellonajasta riippumatta, pillereiden hankinta ja tarjoilu aina ja kaikkialla kellonajasta riippumatta, eläinten hoito aina kun glamourelämä vaatii raskasta ravintolaelämää sekä keikoilla mukana pyöriminen aina kun se tähdelle sopii.
Nämä Johannan glamourelämää tavoittelevat tai sen varjolla vain ja ainoastaan julkisuuteen pyrkivät tyypit tunnistaa ainakin kolmesta asiasta. Ensinnäkin he ovat pääsääntöisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvia ja/tai omasta seksuaalisuudestaan epävarmoja henkilöitä. Toinen tunnistettava seikka on se, että he kirjoittelevat blogeihinsa ja/tai keskustelupalstoille vuoronperään Johannaa ylistäviä tai dissaavia kommentteja hieman siitä riippuen, että mikä sattuu ystävästatuksen tila olemaan juuri sillä hetkellä. Kolmas, ja varmin tunnistuskeino on se, että heillä on aivan varmasti jokin salainen puppunimigeneraattori käytössään, sillä heillä kaikilla on julkisuusnimenä jokin ihmeellinen väännös norminimestä. Vai mitä sanotte esimerkiksi Petri "Princess" Pennasta tai "Johtaja" Joni Virtasesta. Herra Johtaja esitteli omassa blogissaan vielä uuden ehdokkaan tähän kategoriaan, kun hän astutti julkisuuden valokeilaan hänen serkkunsa/ystävänsä Jessica "Glitterin", josta satavarmasti tulemme kuulemaan myöhemmin lisää. Neiti (?) "Glitter" on kuulemma kehunut ja kannustanut Johtaja Virtasta hänen vast'ikään aloittamalla musikiillisellä urallaan, joka aivan hävyttömän pitkän pohjustuksen jälkeen olikin itseasiassa se asia, jota tässä kirjoituksessa piti käsitellä.
Koska näiden epäilemättä loistavan ja pitkän uransa alussa olevien henkilöiden nimet ovat aivan liian pitkiä kirjoitettaviksi, käytämme esimerksi Johtajasta näppärää lyhennettä JJV. Tämä puolustaa paikkaansa muutoinkin, sillä JJV ilmoittaa blogissaan, että hänen vielä nupullaan olevalla muusikonurallaan gengre, mikä se sitten lieneekään, sillä me olemme kuulleet vain genrestä, tulee olemaan mm. rap. Rap-artistithan käyttävät lyhenteitä jo muutenkin, mieleen tulee vaikkapa JVG ja JHT. Ja jos JJV sitten päättää luiskahtaa popin puolelle, niin sieltäkin löytyy mm. PMMP. Ja Beatles, joka ei sinänsä kuulu tähän mitenkään, mutta tulipa nyt mieleen.
Glamourelämässä "julkaistavien" menestyskappaleiden formaattihan on ollut aina, ja tulee aina olemaan, You Tube. Tämä on tuttua jo Johannan menestysbiiseistä, joita hän on "levyttänyt" mm. ammattilaulaja Emmy Richin kanssa aivan ihanassa linnassa Ruotsissa. Ja samaa formaattia käyttää nyttemmin myös JJV, hänen ensimmäinen julkaisunsa on Jesse Kaikuranta -cover *Vie Minut Kotiin*, joka löytyy tuosta alta.
Musiikkipuolen tutkiva journalistimme kuunteli tämän nousevan tähden ensijulkaisun, ja kateellisena herkälle tulkinnalle, oli löytävinään aivan pientä epätarkkuutta mm. nuotissa pysymisessä. Koko muu ryhmämme kummeksui tätä mielipidettä suuresti ja totesi, että JJV:lle pitäisi antaa aikaa, sillä kysymyksessähän on kuitenkin artistin ensimmäinen julkaisu. Sitäpaitsi, kuten jo kaikissa musiikkielämän liemissä marinoitunut Johanna on todennut, autotunella saadaan ihmeitä aikaan. Kun sitä käyttää, ei itseasiassa tarvitse osata edes laulaa, koska Katie Perrykin on tehnyt levyjä. Hän ei osaa laulaa, toisin kuin vaikkapa Johanna, joka tarvitsee ainoastaan muutaman laulutunnin ihan vain äänensä vahvistamiseksi. Näin sanoi mm. edellä mainittu Emmy ja hänen vanhempansa, jotka kaikenlisäksi kutsuivat Johannaa vielä omaksi enkelikseen.
Visualistimme heräsi myös hämmentävän pitkästä horroksestaan, josta todisteena toimii tämä blogimme ulkoasu, ja kiinnitti huomionsa still -kuvaan, joka toimii tämän tulevan hitin taustakuvana. Hänen mielestään artistin hieman harittava katse, nuoren miehen ei-mitenkään-treenattu-vartalo ja ennenkaikkea käsi, joka on hakeutunut sukukalleuksille, jotka tosin on veikeästi peitetty selvällä ylöspäin sojottavalla fallossymbolilla, luo kappaleen ja sen hennon ja väräjävän tulkitsijan kanssa yhteistyössä jännittävän, lähes homoeroottisen vaikutelman. Tuo muuten oli pisin lause jonka visualistimme on koko 78 vuoden ikänsä aikana kyennyt muodostamaan. Hän rasittui lauseesta niin paljon, että ilmoitti lähtevänsä DTM:ään, jossa kuuleman mukaan aivan vieraat ihmiset tarjoilelevat sangriaa. Joten blogimme ulkoasu pysyy yhtä huonona kuin tähänkin asti.
Mutta lopuksi yhteenveto koko aiheesta. On hienoa, että selvästi normielämästä vieraantuneet alkoholistit, huumaavien aineiden väärinkäyttäjät, narsistit, varkaat ja muut yhteiskunnan sivupoluille ajautuneet yksilöt löytävät musiikista keinon avautua. Meinasimme ihan oikeasti käyttää sanaa purkautua, mutta vilkaisu JJV:n videon taustakuvaan teki koko sanasta likaisen, emmekä varmaan enää ikinä voi käyttää koko sanaa ilman, että saamme kaikenlaisia rumia, likaisia, tahmaisia ja sangen ällöttäviä ajatuksia mieleemme.
On myös hienoa, että glitterit ja muut prinsessat kannustavat uusien tähtien syntyä. Haluamme tässä yhteydessä varoittaa jo Jare Henrik Tiihosta, että kunhan JJV saa musiikkigengrensä (?) kunnolla liitoon, pari loppuunmyytyä stadionia tulee olemaan Piece of Cake (PoC) sen rinnalla, mitä JJV tulee myymään. Tiedämme sen, että mm. Jakomäen ostarilla sijaitseva keskiolutkapakka ja jossain-paikassa-jonka-nimeä-ei-kukaan-muista, ei edes siellä itse asuvat, ovat osoittaneet mielenkiintoa JJV:n väistämättä edessä olevaa Suomen, Europan ja joskus tulevaisuudessa siintävää maailmankiertuetta kohtaan. Tuolla viimemainitulla kiertueella kuulemamme mukaan lämppärinä tulee esiintymään joko aloitteleva popartisti Madonna tai vielä Suomessa vain harvojen piirien tiedossa oleva, mutta esimerkiksi Miamissa jo sangen kuuluisa tähti nimeltään Britney Spears. Valitettavasti JJV:n kannalta, molemmat näistä lämppäreistä ovat esittäneet vaatimuksen, että illan viimeisenä pitää esiintyä maailmanlaajuisen glamourkäsitteen keksijä, Johanna Tukiainen, jonka I'll Be Waiting -kappaleen aikana stadionillinen yleisöä purskahtaa yleensä kollektiiviseen itkuun.
tiistai 17. joulukuuta 2013
Julia Tukiainen 1983-2013
Sitä on aikojen saatossa tullut kirjoiteltua kaikenlaista myös Juliasta. Tänään emme kirjoita. Sen sijaan otamme osaa perheen suruun, vaikkakin tämä murhenäytelmä, vielä nuorehkon ihmisen poismeno, olikin odotettavissa.
Toivottavasti myös Johanna tajuaa vihdoin, ettei sitä glamourelämää ulkomailla, tai edes kotimaassa, ole tulossa. Toivottavasti Johanna osaa kunnioittaa siskoaan sen verran, ettei ratsasta julkisuudessa tällä murhenäytelmällä. Toivottavasti Johanna ymmärtää, että leikkiminen pillereillä ja viinalla vie hänetkin siskonsa luo ennemmin tai myöhemmin.
Jatkamme blogiamme vasta joulun jälkeen kunnioituksesta Juliaa kohtaan.
Lepää rauhassa.
Toivottavasti myös Johanna tajuaa vihdoin, ettei sitä glamourelämää ulkomailla, tai edes kotimaassa, ole tulossa. Toivottavasti Johanna osaa kunnioittaa siskoaan sen verran, ettei ratsasta julkisuudessa tällä murhenäytelmällä. Toivottavasti Johanna ymmärtää, että leikkiminen pillereillä ja viinalla vie hänetkin siskonsa luo ennemmin tai myöhemmin.
Jatkamme blogiamme vasta joulun jälkeen kunnioituksesta Juliaa kohtaan.
Lepää rauhassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)