tiistai 4. helmikuuta 2014

Lähestymisiä

Tässä on viime aikoina saanut seurata Johannalta erilaisia lähestymisiä  enemmän kuin lääkäri määrää. Asioita ja ihmisiä on lähestytty jopa niinkin voimallisesti, että osalle niistä on jouduttu hakemaan ihan oikeuslaitokselta kielto. Eli että nyt riittää tuo lähentyminen!

Ex-aviomies A.Länsman ja ex-manageri-paraskaveri-pilleritoimittaja Jarna-Kristiina-Isabella Lahdenvuo-Leskelä-Kervinen-Länsman ovat hakeneet ja saaneet vuoden mittaisen lähestymiskiellon Johannalle. Eli theSuurin ei saa lähestyä tätä väitetttyä kihlaparia milläänlailla. Laki ei kiellä sitä, että pariskunta itse lähestyy Johannaa, joten odotettavissa on mielenkiintoisia vääntöjä siitä, kuka on lähestynyt ja ketä, miten ja milloin. Ja millä mielellä. Ja mitä lähetymisessä on tapahtunut. Ja kuka joi ne viinat.

Tällä välin Johanna on lähestynyt itsekin erilaisia asioita. Kaikki alkoi siitä, kun Johanna lähestyi juoppohulluutta viisi (5) vuorokautta samaan aikaan kun siskonsa Julia (R.I.P.) lähestyi maallisen vaelluksensa päätepistettä Jollaksen merenrantahuvilassa. Tuon viiden vuorokauden juoppoputken aikana Johanna ehti tosin kuulemaan Julian viimeisiä sanoja vähintäänkin yhden kirjan verran, vaikkei mm. vastannut puhelimeen ja ajoi tulevan ruumiin takaisin Jollakseen tämän tultua käväisemään Johannan ryyppyputkibileissä uusien tabujen ja alkoholin toivossa. Onneksi Julia lopulta nukkui kauniisti pois onnellisena siitä, että oli saavuttanut unelmansa ja saanut elää elämää, jota halusikin. Alkoholilla tai pillereillä ei luonnollisesti ollut mitään tekemistä Julian kuoleman kanssa, ei ainakaan Johannan mukaan..

Seuraavaksi Johanna lähestyi Seitsemän Päivää lehteä pyytäen toimittajaa ja kuvaajaa lähestymään Julian hautajaisia. Lehti lähestyi ja julkaisi lavastetut kuvat   
taivaalle tuskaansa ulvovasta Johannasta. Tähän liittyy vahvasti myös kiellot siitä, että Johanna olisi myynyt siskonsa hautajaiset Seiskalle, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. Johanna teki vain työtänsä, hänhän on Seiskan palkkalistoilla ja ilmoitti työnanantajalleen poissaolonsa syyn. Joka sitten ilmestyi kutsumatta paikalle. Tätä jos jotain ei siis voi mitenkään kaataa Johannan syyksi! Jännää on tosin se, ettei yksikään muu lehti tai tiedotusväline osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa Julian maahanpanijaisia kohtaan.

Hautajaisten jälkeen jossain välissä Johanna päätti lähestyä raittiutta. Hän hakeutui katkolle, jossa alkoholin ja muiden huumaavien aineiden käyttö on selkeästi rajoitetumpaa kuin "siviilissä". Johanna ei olisi haluttu ja kadehtittu glamourtähti, jollei hän olisi käyttänyt lepoaikaansakin hyväkseen itseään sivistäen. Sairaalasängyssä maaten Johanna ehti paneutua maailmankirjallisuuden klassikoihin, joihin lasketaan tässä tapauksessa mm. Aku Ankka -lehti, useat romaanit sekä tiedejulkaisut, joita tähtemme luki apinamaisella raivolla kankkustärinästään huolimatta. Selvittyään katkosta Johanna lähestyi vanhasta tottumuksestaan sitten useita ravintola-asiakkaita Kallion viihtyisissä keskiolutkuppiloissa, joissa Johanna vietti aikaansa koko maallinen omaisuutensa muovikasseihin tungettuna. Johannahan on julkisesti kertonut viihtyvänsä lounge -tyylisissä paikoissa, joissa soi hillitty kevytjazz. Kalliossa nämä reunaehdot täyttää kevyesti useampikin ravintola, hyvällä tuurilla saattaa löytyä vielä kaverikin, joka tarjoaa glamourtähdelle sen yhden punaviinilasillisen, jonka Johanna on tottunut nauttimaan ennen kauneusunilleen vetäytymistä.

Kun sitten Julian hautajaisshokista on selvitty, edessä on hänen muistolleen omistettu muistokiertue. Kiertue sisältää tätä kirjoittaessa tasan yhden keikan, joka sekin on jo heitetty, mutta uskomme vakaasti, että kunhan ihan kuka tahansa, joka haluaa juuri tällä hetkellä toimia Glamour Dolls -tanssiryhmän managerina ja/tai useat suuret ohjelmatoimistot, jotka jo muutenkin myyvät Johanna Tukainen -showta, saavat vain muistokiertuesuunnitelmat tietoonsa, ongelmia saattaa syntyä vain ja ainoastaan siitä, että mistä löytää kiertuebussi ja -henkilökunta näinkin pikaisella aikataululla koko maata ja mahdollisesti ainakin Miamiseen ylettyvälle kiertuelle. Koskettavasta showsta saatiin pieniä maistiaisia jo viim eviikonlopun ennakkokeikalla, jossa Johanna lähes transsimaisessa surussaan ulvoi ja kyykisteli maailmankuulun ruotsalaissäveltäjän Emmy Richin luoman Julia -muistokappaleen tahdissa. Muutoin show kulki vanhoja askelmerkkejä seuraillen, Johanna esitti playbackina vanhoja, suosittuja hittejään sekä eroottisia tanssiliikkeitä.

Johanna elää siis juuri tällä hetkellä hyvin lähestymiskeskeistä elämää. Sitä ei haittaa edes se, että edellämaintut henkilöt ovat kieltäneet häntä lähestymästä itseään, ns. Huojuvat ovat lähestymisen sijaan korkeintaan irtaantumassa tähdestä, kaikki kotieläimet ovat lähestyneet aivan muita henkilöitä kuin Johannaa, iskä,äiskä ja muut sisarukset ovat lähestyneet korkeintaan toisaan Johannan kustannuksella. Johannalle ei ole siis jäämässä kuin Albertinkadun avaimet, jotka eivä enää sovi ovessa olevaan lukkoon, Kallion loungeista löytyvät satunnaiset tuttavuudet, jotka suostuvat majoittamaan tähden ns. kasva-visa-maksulla yhdeksi-kahdeksi yöksi ja alkoholiparantola, jossa sielläkään ei voi eikä saa ihan loputtomasti maleksia.  Onneksi Johannalla on edessään hulppea muistokiertue sekä tulevaisuus USAssa rikkaan miehen vaimona, kolmen lapsen ja kultaisen noutajan kanssa. Tämä ei edellytä muuta kuin sen, että Johanna nousee omille jaloilleen ja huutaa Halleluja!   









3 kommenttia:

  1. Tuo irtaantuminen olisi varmaan Tuksu-kielellä epärekisteröitymistä.

    VastaaPoista
  2. Tänks! Hyvää tekstiä ja oivallisia viitauksia Johannan omiin teksteihin. Hyvin olit(te) tiivistäny viime aikoijen käänteet.

    VastaaPoista
  3. Kiitos painavasta tekstistä ja loogisesti teeman puitteissa etenevästä tarinasta, joka on lisäksi totta.

    VastaaPoista