No niin Johanna, tehdäänpäs muutama asia selväksi ennenkuin se mopedi alkaa keulimaan täysin hallitsemattomasti. Ihan kaikella ystävyydellä haluamme korjata muutaman väärinkäsityksen:
Ei, se sotku tukassasi stadionilla, se ei ollut Jeesus. Jos joku hiuksissasi jonkun ihmisnaaman haluaa nähdä, niin siitä vaan. Se voi sitten esittää ketä tahansa Maija Vilkkumaasta Martti Ahtisaareen. Ihan katsojasta riippuen.
Ei, sen sotkun ilmaantumisella päähäsi ei ollut tarkoitus herätellä koko Suomea. Eikä se "näky" ollut "tarkoitettu" koko Suomelle. Stadikalla oli ehkä noin 2000 ihmistä. TV7 katsoo parhaimmillaan 10.000 ihmistä. Jopa tällä blogilla on enemmän seuraajia.
Ei Johanna, ei. Sinun ei tarvitse puhua tästä koko maailmalle ja se ei ole itsekästä vaikka olisitkin hiljaa. Edes englanniksi.
Ei, koko Hesarin toimitusta ei ihmetyttänyt naamari tukassasi. Eikä muita suuria lehtiä. Jotain ihmetyksen puutteesta saattaa kertoa sekin, ettei yksikään niistä tehnyt jatkojuttua "ihmeestäsi" vaikka kuinka pommitit lehtiä ja tarjosit haastatteluja.
Ei Johanna, ei. Sinä et ole "valittu" eikä sinulle ole annettu velvollisuutta johdattaa koko maailma pois kadotuksen tieltä.
Ei Johanna, ei. Sen saarnaajan nimi ei edellenkään ole Koeneg. Se on Herzog.
Ja sitten ihan muihin asioihin. Tosin samalla linjalla. Jonkinmoisessa aikajärjestyksessä.
Ei Johanna, ei. Älä ota enää yhtään lisää täytettä huuliisi.Yhtään. Ihan oikeasti.
Ei Johanna ei, sinä et "esiinny" keikoillasi, et ainakaan "esitä" muiden artistien kappaleita. Sinä laulat niiden päälle. Ja se alkuperäinen laulu tulee taustalla. Tätä ei kutsuta lauluksi, ei ainakaan esittämiseksi.
Ei Johanna, ei. Sinun käsistäsi ei karannut kyyhkystä, pulua, merimetsoa eikä muutakaan siivekästä tai siivetöntä eläintä Tornion Twin City Festivalilla "esittäessäsi" (kts. edellinen kohta) Hurtsin Stay -biisiä. Tämän todistavat monet paikallaolleet.
Ei Johanna, ei, sinulle ei ole tulossa mitään "suuria musiikkiprojekteja", joista et voi vielä puhua. Pianonsoiton 3/3 tutkinnosta huolimatta tässä kohtaa puuttuu musiikki. Ja projekti. Mutta kun riittävän pitkään olet puhumatta tästä, tämäkin unohtuu. Tai niinhän sinä luulet.
Ei Johanna, ei. Me emme ole taivaassa kuoltuamme sen näköisiä kun olimme parhaimmillamme/kauneimmillamme maan päällä. Me emme saa siellä huulitäytettä, emme greatleghtsejä emmekä silikonitissejä. Onneksi.
Ei Johanna, ei. Me emme ole unohtaneet lupaustasi muuttaa Miamiin syksyllä tanssityttöjesi kanssa. Lupauksesta ei puutu enää kuin syksy, muutto ja ne tanssitytöt.
Ei Johanna, ei. Meille kenellekkään muulle ei tullut kauheana yllärinä se, että jokaisella veneellä on nimi, niinkuin sinulle, kun ystäväsi oli kertonut sen jutellessanne syvällisiä Suomenlinnassa. Isolla osalla veneitä on jopa rekisterinumero!
Ei Johanna, ei. Chihusi ei kuulu kennelliittoon. Sinne ei oteta koiria jäseniksi.
Ei Johanna, ei. Kaikki lapset eivät pidä eläimistä. Eivätkä kaikki eläimet pidä lapsista. Jopa osa aikuisista ihmisistä ei pidä lapsista. Tai eläimistä.
Ei Johanna, ei, meidän kaikkien, ei edes kaikkien naisten, paino jojoile jatkuvasti. Eikä sitä, että paino vaan nousee, kutsuta jojoiluksi. Sitä kutsutaan lihomiseksi. Jojoilu vaatisi jossain välissä myös vaikkapa pienen painonlaskun.
Ei Johanna, ei. Sinun ei tarvitse enää käyttää sanaa "edesmennyt" kun puhut edesmenneestä Juliasta. Ei ainakaan kun juttelet perheenjäseniesi kanssa. He todennäköisesti tietävät asian. Ihan niinkuin kaikki muutkin jotka sinua seuraavat.
Ei Johanna, ei. Ei edes iPhonesta puuttu ääkköset vaikka siinä olisikin Tukholman asetukset päällä. Eikä se tee tekstistäsi yhtää glamourisempaa vaikka kirjoitatkin sitä ilman ää:tä ja öö:tä. Eikä kukaan kuvittele sinun olevan ulkomailla, kun samaan aikaan postailet kuvia ruoka-annoksista Albertin lattialla.
Ei Johanna, ei. Sinä et osaa olla muuntautumiskykyinen (vrt. yllä oleva kuva). Pisamat ovat kyllä söpöjä. Jos ne olisivat pisamoita. Eivätkä maksaläikkiä.
Jos nyt vaikka nuo muutamat asiat laitettaisiin ensin kuntoon, niin jatketaan sitten. Väärinkäsityksiähän nämä kaikki ovat, joten korjaamiseen tuskin menee kovin kauaa. Voit huoleta kääntyä puoleemme mikäli haluat lisää vinkkejä. Me autamme kyllä. Kaikessa muussa, mutta tanssitytöiksi meistä ei ole. Ei vaikka pääsisimme kanssasi syksyllä Miamiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. elokuuta 2014
Ei, ei ja vielä kerran ei!
Tunnisteet:
avioliitto,
ei,
esiintyminen,
Jeesus,
Johanna Tukiainen,
Julia Tukiainen,
Jumala,
kauneus,
keikka,
kuukautisveri,
maksaläikkä,
matka,
pisamat,
Valhe,
väärinkäsitys,
ylipaino
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Biljonäärien kimppakämppä
Tässä on nyt ollut pikkuinen tauko blogin kirjoittamisessa. Se on johtunut kirjoittajatiimimme kiireistä ja muista sitoumuksista ja toisaalta siitä, että Johannan elämä on viime kuukausina ollut niin värikästä ja vauhdikasta että se on vetänyt jopa meidät sanattomaksi. Koko blogihan perustettiin alunperin paljastelemaan Johannan lipsauttamia pikkuisia valkoisia valheita, mutta kuten kaikki neitokaisen elämää vähänkin seuranneet ovat huomanneet, valheita ei kertakaikkiaan ole alkuvuodesta esiintynyt. Kaikki mitä on julkaistu ja/tai lausuttu, on ollut sellaista tuubaa, ettei sitä kertakaikkiaan ole voinut kutsua edes valheeksi.
Nyt, viimeisimmissä Seiskan blogikirjoituksissa, Johanna lähestyy kuitenkin onneksi jälleen hieman sitä vanhaa Johannaa, jonka elämä on ainakin joskus ollut uskomattoman ihanaa ja kadehtittavaa. Tällä kertaa muistellaan matkoja, joita tehtiin aikoinaan Julian kanssa. Näillä matkoilla Juliakin oli onnensa kukkuloilla koska parhaimmat bongaukset, joita parivaljakko on koskaan miesrintamalla tehneet, ovat tapahtuneet aina ulkomailla. Tässä yhteydessä ei jostain kumman syystä Artoa mainita ollenkaan. Huippubongaukista hieman tarkemmin seuraavassa.
Täytynee kuitenkin ensin tähän alkuun selventää myöhemmin mainittavia taloudellisia suuruusmittoja. Tulevassa tekstissä Johanna kertoo sisarusten tavanneen useita multibiljonäärejä, mutta koska hän puhuu sujuvaa amerikanenglantia, lienee turvallista olettaa, että tässä yhteydessä biljoona ei suinkaan tarkoita miljoonaa miljoonaa, kymmenen potensiin kaksitoista (1.000.000.000.000) vaan amerikanenglannissa yleisesti biljoonasta käytössä olevaa miljardia, kymmenen potenssiin yhdeksän.
Ja nyt kun perusasiat ovat selvillä, voinemme sukeltaa sisarusten elämään silloin kun kaikki, mukaan lukien miesasiat, olivat mallillaan. Idean muisteluun Johanna sai saatuaan eilen (?) parituntisen puhelun ja kukkalähetyksen Julian vanhalta poikaystävältä, multibiljonääri Davidiltä. Sitä, miten David oli onnistunut onkimaan Johannan pre-paidliitymän numeron ja kuinka kukkalähetys sattui saapumaan samaan aikaan, ei tarina kerro. Kuten ei myöskään sitä, että mihin osoitteeseen kukkaset tulivat. Mutta tietysti jos mies on multibiljonääri, hänellä on keinot käytössään joista normaali-ihminen ei kykene uneksimaankaan. No, David kykeni puhelussaan kuitenkin näyttämään tunteensa paljon syvemmin kuin suomalaiset ikinä. Tässä yhteydessä onkin sitten hyvä mainita eräs lappalainen, jota Juliakaan ei olisi ottanut vaikka olisi saanut miljoonan.
Ennenkuin pääsemme nauttimaan Julian, Johannan ja Davidin yhteisistä, uskomattoman upeista matkoista, on pakko päivittää Julian mieshistoria; ensin oli yksi Mika, joka ei tietenkään ollut Johannan Mika. Sitten oli amerikkalainen Shawn, josta hieman lisää myöhemmin. Ja sitten oli suomalainen Markus, jonka kanssa Julia asui mm. Jollaksessa. Ja kuten arvata saattaa, kaikki nämä miehet olivat komeita, tasokkaita ja varakkaita, elleivät jopa rikkaita. Siis myös Markus, joka rikkaudestaan huolimatta oli niin helvetin pihi, että asusteli mielummin Jollaksessa koko Tukaisten suvun kanssa kuin olisi tarjonnut mielitietylleen vaikkapa hulppean keskusta-asunnon uima-altaineen. Lopuksi kaikki nämä komeat ja varakkaat miehet muuttuivat tietysti paskiaisiksi, jotka vain satuttivat ja haavoittivat Juliaa. Varkaita ei heistä tietojemme mukaan koskaan kuitenkaan tullut, varkausominaisuudet liitetään exiin vasta siskojen myöhemmässä mieshistoriassa. Varkausominaisuutta tukee myös kohteen oletettu homoseksuaalisuus.
Mutta nyt siis reissuun Davidin kanssa. Tämä multibiljonääri kustansi Julian ja Johannan Malediiveille. Sitä miksi Johanna änkesi reisuun mukaan, jos David kerran oli lätkässä Juliaan, ei tarina kerro, ei varsinkaan kun Johannalla meni koko matka reisille hänen itkiessään hysteerisesti hänen ensirakkauttaan Mikaa.Tarina ei kerro myöskään sitä, että mistä helvetistä tämä David ylensä edes bongasi siskokset ja miksi ihmeessä nämä piti roudata Malediiveille. Anyways, tilanne oli siis se, että Julia ja David kuhertelivat paratiisisaarella keskenään Johannan kulkiessa kolmantena pyöränä nenäliina kourassaan vollottaen perässä. Malediivinien reissu aiheutti sen, että Julia pisti bänks edellämainitun Shawnin kanssa, koska tämä oli vaan turvaton bilettäjä. David sen sijaan tarjosi turvallista, pitkäkestoista ihmissuhdetta.
Esimerkki tästä Davidin tarjoamasta turvallisuudesta on mm. se, että hän otti tyttäret asumaan luokseen Dubaihin. Kämpässä asui jo valmiiksi kaksi hollantilaista multibiljonääriä, eli tyttäret olivat siis löytäneet tiensä Malediiveilta suoraan Dubaihin mulitibiljonäärien kimppakämppään! Olemme monesti kyseenalaistaneet Johannan jutut, mutta nyt täytyy kyllä yhtyä täysillä siihen, että moiseen ei tavallinen, harmaa Siwan kassa kykene. Ei totisesti!
Elämä soljui Dubaissa omaa, rauhallista, multibiljonääristä rataansa. Takataskussa oli niin saaria, yksityislentokone ja Rolls Roycen autokuskeja. Jos vaikkapa ruuan kanssa tuli valinnanvaikeuksia, ongelma ratkaistiin sillä, että tilattiin koko hotellin menu. Siis hotellin menu, vaikka asuttiin Davidin ja muiden biljonäärien kämpässä? Oli se varmasti ihanaa, joten eipä siis ihme, että Johanna toteaa elämänsä lähteneen alamäkeen heti hänen saavuttuaan takaisin Suomeen. Hotellin menu Davidin mulibiljonäärikämppään kannettuna muuttui etelä-helsinkiläisen pizzerian kebabranskalaisiin, jotka nekin pitää maksaa tilaamattomalla laulu- ja tanssiesityksellä kun kukaan ravintola-asiakas ei laskua suostu kuittamaan eikä Visa Electronissa ole enää saldoa. Ja se saatanan ryppyinen viimeinen viisikymppinenkin on meikkilaukun poimuissa niin liiskaantuneena ettei sitä saa irti.
Ennenkuin jatkamme matkaamme, on syytä tarkastella hieman keiden kanssa siskokset mahdollisesti Dubaissa pörräsivät. Bisnessivusto Blomberg on listannut kaksisataa maailman rikkainta ihmistä, ja tuolle listalle pääsee juuri ja juuri, jos sattuu omistamaan muutaman biljoonan. Olettaen siis, että biljoona tarkoittaa miljardia. Tutkivaa journalismia tehden pikainen silmäys listalle osoittaa, että edellä manittu "multibiljonääri David" saattaisi olla sijalta seitsemän löytyvä jenkki David Koch, jonka omaisuus on vaatimattomat 45,2 miljardia. Koch sopii Johannan tarinaan sikälikin, että Davidin isä oli hollantilainen (!) maahanmuuttaja, joten Dubain kimppakämpässä maleksivat hollantilaiset selittynevät sukujuurilla. Varsinkin kun David senior, siis tämä listalla esiintyvä herra, on mennyt nimeämään poikansa myös Davidiksi. Näin ollen lienee turvallista olettaa, että Julia ja Johanna bailasivat reisullaan David Koch juniorin ja tämän hollantilaisten kavereiden kanssa. Vautsi!
No niin, nyt kun olemme selvittäneet bailauskumppaneiden henkilöllisyyden, jatketaan matkaa. Kuitenkin ennenkuin siirrymme mihinkään, täytyy todeta, että toinen näistä hollantilaista meni ja osti Dubaista käsin huvikseen Miami Star Islandilta 50 miljoonan mökin itselleen. Miten tämä liittyy mihinkään, tai edes Johannan tarinaan..... ei harmaita aavistustakaan. Kunhan nyt vaan tuli mainittua....
Johannalla sen sijaan koko parin kuukauden Dubain reissu meni kokonaan vituiksi siksi, kun hän vollotti Suomeen jäänyttä Mikaa. Se, että ero Mikasta tuli siksi, että Johanna oli erehtynyt ns. oraaliseksisuhteeseen erään juutalaisen kanssa, ei vaikutta asiaan millään tavoin. Ja ihan pikkaisen epäilemme, että ns. seksuaalista kanssakäymistä harrastettiin myös näiden biljonäärien kanssa, vaikkei sitä erikseen mainitakaan. Mika on Johannan suurin rakkaus edelleen, vaikka olikin niin pikkumainen, että antoi kenkää moisen pikkujutun takia. Syvään suruun Dubaissa ei auttaneet jahdit, ei pullotolkulla kitatut shampanjat, ei hotellin (siis VIIDEN tähden hotellin, luonnollisesti) puutarhassa saadut korut eikä uinnit kapalomehu tuplavodkassa. Kyyneleitä riitti vaikka David heitteli hotellihuoneessa sushiateriallakin kärrynpyöriä ja spagaateja. Johanna oli rikki, niin rikki.....
Ihan lopuksi otetaan esille vielä syyt siskosten alkoholismiin. Se, että Dubaissa vedettiin kaksinkäsin shampanjaa ja tulpavodkakarpalomehua kaksi kuukautta, ei ole syy siihen, että molemmat sisarukset alkoholisoituvat pahasti. Jopa niin pahasti, että tätä kirjoittaessa toinen on jo kuollutkin siihen. Syy alkoholismiin löytyy ammatinvalinnasta, sillä useat showtanssijat ovat Johannan mukaan ainakin osittain alkoholisoituneita. Kiitokset alkoholismista voidaan osoittaa siis Laajasalon Yhteiskoulun opolle. Sitäpaitsi siskokset joivat jo ennen Dubain matkaa. Valitettavasti emme edelleenkään osaa selittää sitä yhteyttä mikä showtanssilla, showtanssijoilla ja Tukiaisten sisaruksilla keskenään. Emmekä sitä, miten se, että useat showtanssijat ovat ainakin osittain alkoholisteja, liittyy siihen, että Julia kuoli alkoholin aiheuttamiin sairauksiin tai sitä, että vanhempi sisar on sekä henkisesti että fyysisesti rappiolla.

alkoholi,
Arto Länssman,
biljonääri,
Dubai,
glamour,
homo,
Johanna Tukiainen,
Julia Tukiainen,
kuolema,
Malediivit,
matka,
miljonääri
torstai 16. tammikuuta 2014
Suruaika
Blogimme on ollut kohtuullisen hiljaa koska olemme kunnioittaneet äkillisesti, mutta ei niin kauhean yllättäen, kuollutta Julia Tukiaista. Nyt kun maahanpanijaiset lähestyvät, tutkiva ryhmämme on selvinnyt sen verran, että sormet osuvat näppäimistölle tuottaen edes jotenkuten ymmärrettävää tekstiä.
Tällä kertaa, johtuen tuosta kuolemasta ja lähestyvistä monttubileistä, olemme hieman tonkineet ihan tavallista suruaikaa, sen kestoa ja perinteistä viettotapaa. Suruajan viettohan polveutuu sukupolvien takaa suomalais-ugrilaisesta kansanperinteestä, se on jalostunut aikojen saatossa siihen, miten vainajaa surraan nykypäivänä. Suruajasta on olemassa toki monia eri versioita, mutta alla kuvailemamme tapa on nk. perusrunko, josta kukin vainajan sukulainen/omainen/ystävä/tuttava versioi omanlaisensa.
Yllättävää kyllä, suruaika ei alakaan kuolemasta. Suruaikaan valmistautuminen alkaa usein jo tulevan vainajan eläessä. Tapana nimittäin on, että tulevaa kalmoa raahataan erilaisiin esiintymis- yms. tilaisuuksiin vaikka hän kärsisi vakavasta diapetes numero ykkösestä. Mikäli kohteella on vielä vaikea alkoholi/huumeriippuvuus, häntä kannattaa raahata vaikkapa ravintoloihin, joiden raiderissa ravintoloitsija velvoitetaan vahtimaan ettei tuleva vainaja juo enempää kuin kaksi lasia valkoviiniä. Hyvin usea ravintoloitsija suorittaakin tämän valvontavastuunsa iloisella mielellä, varsinkin jos ravintola on täynnä ja jonot tiskille mittavat.
Tarvittaessa, jos vainaja on jostain syystä päässyt livahtamaan sairaalaan, hänet voidaan noutaa sieltä suoraan tippaletkusta, isketään vain laastari kämmenselkään, niin johan alkaa jalka nousta. Myöskään edellämainitun, vakavan diapetes numero ykkösen seurantaan tarkoitettuihin laitteisiin on turha hankkia paristoja, kyllä tuleva ruumis sen tietää ihan itsekin milloin on huono olo ja milloin ei.
Ja sitten tapahtuu se, mikä meillä kaikilla on enemmin tai myöhemmin edessä. Eli kuolema tulee kylään. Tapoihin kuuluu silloin se, että kuoleva jätetään yksin ja itse lähdetään muutaman homon kanssa kaupungin ravintoloihin bilettämään. Eduksi on, ja varsinkin eteläsuomalaiseen perinteeseen kuuluvaa on se, että biletystä on alla jo 2-3 vuorokautta. Ihan aamusta iltaan. Tai ainakin niin pitkään kun rahat riittävät, tai jostain löytyy joku joka sponssaa. Pohjoisessa osassa maata ollaan jatkuvasti pienessä tai vähän suuremmassa kännissä, joten tuo bileputki ei ole sinne juurtunut. Siellä se kuuluu ihan arkeen jo muutenkin, sillä erotuksella, että bileet pidetään omassa olohuoneessa kalsarit jalassa koska ulkona on niin helvetin kylmä, aurinko ei nouse ikinä ja kyyneleet jäätyvät valuville poskille.
No, enemmin tai myöhemmin kuolinviesti saavuttaa juhlijan. Silloin on tapana kaatua kadulle voimattomana ja soittaa jonkun lehden toimittajalle. Toimittaja tulee apuun, korjaa surevan kadulta makaamasta ja saa samalla ensimmäisen haastattelun. Haastatteluissa, varsinkin tässä ensimmäisessä, on tapana usein käydä lävitse vain ja ainoastaan sitä, miltä MINUSTA tuntuu ja mitä MINÄ olen mieltä vainajan menehtymisestä. Jotta tapahtumaan saataisi mahdollisimman paljon tragediaa, toimittaja voi heittää surevan lähimpään sairaalaan, jossa tiukkaan sävyyn vaaditaan lääkäriä kirjoittamaan rauhoittavia. Tai itseasiassa ihan mitä lääkkettä tahansa, kunhan niillä saa päänsä sekaisin. Poistutaan mielenosoituksellisesti paikalta kun niitä reseptejä ei sitten saatukaan. Ostetaan vastaavat pillerit katukaupasta.
Vainajilta jää usein omaisia, sukulaisia ja tuttavia. Jotka kaikki tarvitsevat tukea. Niinpä tapana on ollut kokoontua yhteen toisiaan tukemaan. Samalla voi antaa vähintään neljään lehteen haastattelu siitä, kuinka ei jaksa antaa haastatteluja. Perheen kokoontumisajoihin on hyvä otta tueksi vaikkapa joku homoseksuaali. Syytä tämän perheen vahvistuksen mukaanottoon emme valitettavasti saaneet selville.
Oman perheen nurkissa loisiessa onkin sitten aikaa alkaa muistelemaan vainajan viime hetkiä ja hänen viimeisiä sanojaan. Vaikka perinteitä kunnioittaen olisikin tullu oltua vähintäänkin tukevahkossa humalatilassa pari-kolme päivää ennen kuolemaa, yleensä kannattaa kertoa siitä, kuinka juuri ennen kuolemaa keskusteltiin vainajan kanssa pitkään ja kuinka hän oli tyytyväinen elämäänsä. Poismenneen oma elämä on luonnollisesti sivuseikka, pääpaino näissä keskusteluissa on tietysti omainen, joka keskusteluista kertoo. Vainaja on antanut viisaita elämänohjeita, kiittänyt, uneksinut tulevaisuudesta jne. Mitään negatiivista ei vainajan suusta kuulu, ei edes legendaarista "mä en halua tällaista elämää" -lausetta.
Ja sitten onkin aika kertoilla vainajan viimeisistä sanoista. Niitä pulppuaa julkisuuteen yleensä samassa tahdissa kun promillet nousevat. Ne ovat poikkeuksetta kertojaa ylistäviä, ne sisältävät yhteisiä suunnitelmia vaikkapa ulkomaille muutosta, ja pitävät aina sisällään sen, kuinka kiitolliinen vainaja on kun hänellä on moinen sisko/veli/joku muu. Kun aika kuluu, näitä "viimeisiä sanoja" alkaa olla jo sen verran, että niistä voi julkaista vaikkapa kirjan. Vainaja, vaikka olisi eläessään ollut kuinka hiljainen tahansa, on yleensä saanut jonkinlaisen puhekrampin juuri ennen kuolemaansa ja puhua pulputtanut niitä näitä tuntitolkulla.
Jos vainajan lähiomainen on vaikkapa esiintyvä taiteilija, kuolemasta pitää ottaa kaikki mahdollinen irti oman uran edistämiseksi. Esimerkiksi shown, joka tähän asti on muuttunut ja muodostunut lähinnä esiintyjän humalan asteen mukaan, voi valjastaa surujuhlaksi, jossa toisin kuin ennen, ei tällä kertaa haukuta vanhoja aviomiehiä/avomiehiä tai saatanasta lähtöisin olevia aikausilehtiä, vaan kerrataan jo edellä esitettyjä vainajan "viimeisiä sanoja". Ja esitetään jonkun kuuluisan lauluntekijän muistobiisejä vainajalle. Tämä lauluntekijä ei missään nimessä saa olla suomalainen, Ruotsi käy kyllä. Siellä osataan nimittäin tehdä parempia biisejä.
Kuoleman ja hautajaisten välinen aika on tapana viettää ulkomailla. Pääsääntöisesti tämä aika vietetään jossain, missä ei kauheasti suomalaisia käy. Matkan voi ostaa vaikka Ruotsista, sillä siellä valikoima on niin paljon parempi kuin Suomessa. Ruotsalaisethan ovat matkustelleet ulkomaalaiseen jo silloin kun suomalaiset vielä jonottivat polkkatukissaan Siwan kassalla. Matkalle on hyvä ottaa mukaan joku homo.
Matkakohde on siis sellainen, jossa ei suomalaisia näy. Jo pelkästään se, että valittu hotelli on mallia "all inclusive", karsii suuren osan suomalaisista pois. Ei ne raukat oikein edes ymmärrä mitä tuo tarkoittaa. Mutta sureva omainen tietää sen kyllä! Hotellissa voi syödä, paitsi että eihän ne ulkomaalaiset osaa ruokaa tehdä, saada ruokamyrkytyksen, mutta ennen kaikkea juoda! Kun hotelli valitaan kategoriasta "all inclusive", viinaa voi tilata niin huoneeseen, uima-altaalle, baariin jne. Eikä se maksa mitään! Tosin, jos matka suuntautuu vaikkapa Afrikkaan kuuluvaan Marokoon, pitää olla tarkkana päällekäyvien ja uhkaavien tarjoilijoiden kanssa, jotka tuovat kyllä ruusuja pöytään, mutta saattavat myös tunkeutua hotellihuoneeseen asti, josta niitä sitten pitää mustasukkaisena heitellä ulos.
Yleisesti ottaen näillä surumatkoilla tapaa hyvin menestyviä ja ymmärtäviä ulkomaalaisia. He ottavat osaa suruun, heidän kanssaan voi käydä pitkiä keskusteluja ja he osaavat huomioida surun. Valitettavasti surumatkoilla yleensä myös varastetaan puhelin ja hieronta on juuri silloin kun lento kotimaahan lähtee, joten perheeltä pitää tilata lisää rahaa paluumatkaa varten. Mutta eihän raha ole tärkeää näillä matkoilla, tärkeää on se, että sureva omainen toteuttaa perinnettä.
Kun sitten vihdoin ja viimein, monien kommervenkkien jälkeen, päästään kotimaahan, kannattaa jo lentokentällä suunnata suoraan baariin. Siellä tilaillaan sormi pystyssä paukkuja niin paljon kuin lähtee, aina siihen asti kunnes joku ilmoittaa, että nämä juomat pitäisi myös maksaa. On suorastaan käsittämätöntä, ettei all inclusive -matka sisällä alkoholitarjoilua myös oman maan lentokentällä. Huomautuksen, joka muuten on aivan asiaton varsinkin kun kyseessä on sureva ihminen ja surumatka, jälkeen voi alkaa kiertelemään naapuripöytiä siinä toivossa, että jostain löytyisi joku, joka kuittaisi jo juodun laskun. Kun ketään ei löydy, on syytä todeta, että suomalaiset ovat ylimielisiä ja ankeita. Ja kateellisia. Minä nyt olen kuitenkin surumatkalla!
Suruaika alkaa tämän jälkeen olla jo loppusuoralla. Jäljellä on enää kotimatka poliisiputkasta, jonne on jouduttu tuon lentokenttäepisodin johdosta, ja valmistautuminen lähestyviin hautajaisiin. Tässä vaiheessa viimeistään, kannattaa kysyä muilta omaisilta, että onko ok jos minä, minun paras ystäväni ja yksi-kolme lehtimiestä osallistuu hautajaisiin. Yleensä vastaus on kielteinen, mutta silti paikalle kannattaa ängetä. Saahan siitä taas uusia otsikoita ja juttua blogiin, kuinka kaltoin on tultu kohdelluksi. Ja siitä, kuinka minä suren.

diabetes,
esiintyminen,
glamour,
hautajaiset,
homo,
humala,
Johanna Tukiainen,
Julia Tukiainen,
kuolema,
matka,
putka,
ruokamyrkytys,
suru
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)